Kohti sote-keskusta

Kansanterveyslaki oli voimassa 50 vuotta, aprillipäivästä 1972 vuodenvaihteeseen 2022–2023. Laki kumottiin sote-uudistuksen toimeenpanoa koskevalla lailla. Kansanterveyslain mukanaan tuomat terveyskeskukset painuvat myös ainakin nimenä historiaan uusien sosiaali- ja terveyskeskusten tieltä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen siirtyy kunnilta hyvinvointialueille. Kollega Jaakko Kivisaari muisteli vuoden 1972 tunnelmia Yleislääkäri-lehden kirjoituksessaan (1).

Isot muutokset eivät tapahdu kivuitta. On varsin selvää, että muutos tulee aiheuttamaan sekaannuksia, vaikeuksia ja epätietoisuutta. Todennäköisesti Suomen kaltaisessa järjestäytyneessä maassa asiat saadaan tavalla tai toisella toimimaan. Voi olla, että palveluiden tuottaminen kokee suuremman muu­toksen kuin oli ajateltu. Terveyden- ja sosiaalihuollon mo­nella tasolla on ankara pula työvoimasta. Yksityisen puolen toi­mijoiden apua tullaan todennäköisesti tarvitsemaan.

Vuonna 1972 muutos oli suurempi perusterveydenhuollos­sa kuin erikoissairaanhoidossa. Osittaisena yksityisyrittäjänä toiminut kunnanlääkäri korvattiin moniammatillisella ter­veys­keskuksella, jossa toimi virkamiehiä. Ajat muuttuvat, ter­veydenhuollon keinot kehittyvät, ja uusi aika vaatii erilaisia toimintatapoja. Tulevaisuuden sote-hankkeen tavoitteena on:

• parantaa palveluiden yhdenvertaista saatavuutta, oikea-aikaisuutta ja jatkuvuutta

• siirtää toiminnan painotusta ehkäisevään ja ennakoivaan työhön

• varmistaa palveluiden laatu ja vaikuttavuus

• vahvistaa palveluiden monialaisuutta ja yhteentoimivuutta.

Etähoito, erilaiset netin välityksellä tapahtuvat yhteydenotot ja hoidot ovat tulleet jäädäkseen. Ne eivät ratkaise jokaista ongelmaa, mutta löytävät varmasti paikkansa järjestelmässä. Olisi tärkeää, että digitaaliset palvelut eivät aiheuttaisi häiriökysyntää. Potilaiden on vaikeaa saada yhteyt­tä työvoimapulasta kärsivään terveyskeskukseen. Kun he yrittävät tätä toistuvasti useiden kanavien kautta, järjestelmä tukehtuu.

Työntekijöinä olemme vaikean kysymyksen edessä, uskal­taako sote-keskukseen tulla töihin. Terveyden- ja sosiaalihuol­lon ammattilaiset ovat voimavara, joka tuottaa ja kehittää pal­veluita. On ymmärrettävää, että tällaisena aikana terveyskeskukset eivät aina näyttäydy houkuttelevana työpaikkana. Toisaalta toisessa vaakakupissa painaa julkisen terveydenhuollon toimiminen. Julkisen puolen ajautuminen vakavaan kriisiin olisi yhteiskunnalle ja potilaille vaarallinen tilanne. Onko niin, että Suomessa keskityttäisiin mallikkaasti vain työikäisen väestön hoitamiseen ja erikoissairaanhoitoon – ja sielläkin vain osaan erikoisaloista? Työolot terveyskeskuksissa on saata­va kuntoon, jotta lääkäri voi sitoutua yleislääkärin hienoon työhön. Lääkärit, erityisesti yleislääkärit, ovat tässä niin kes­kei­siä toimijoita, että meillä tulisi olla vastauksia ja johtajuutta. Muuten niitä tulee muilta toimijoilta.

GPF on esittänyt realistisen toimintasuunnitelman. Hoi­don jatkuvuusmallina esitel­ty Oulun yliopiston selvitystyö on samoilla linjoilla. Perus­tervey­den­huolto tarvitsee kunnolliset resurssit ja hoidon jatkuvuutta. Tälle pohjalle olisi hyvä lähteä rakentamaan kunnollisia etäpalveluita ja moniammatillista toimintaa. Nuorten lääkäreiden ohjaamiseen meillä jo on ammattitaitoa ja halukkuutta. Myös hoitajille voisi järjestää uran alussa saman tyylistä ohjausta. Sote-keskuksessa hoitajalla on varsin erilainen työnkuva kuin erikoissairaanhoidossa.

Toivottavasti heikon taloustilanteen ja työvoimapulan var­jolla perusterveydenhuollon toimintaa ei lähdettäisi romuttamaan. Jo nyt kuuluu hyvinvointialueilta uutisia erikoisista ratkaisuista. Toimimaton perusterveydenhuolto tulee yhteiskunnalle kovin kalliiksi. Hyvin toimivista yksiköistä voi ottaa mallia.

Olen miettinyt, miksei toiminnanjärjestäjä osta työter­veys­huollon palveluita niitä järjestäviltä toimijoilta myös sosi­aa­li- ja terveysasemien potilaille. Potilais­samme on paljon sel­laisia työikäisiä ihmisiä, joiden työkyky on vaarantunut. Heis­tä osa todennäköisesti hyötyisi hyvin resursoiduista ja edul­li­siksi mainituista palveluista. Työterveyshuolto tarjoaa kuntoutuksen ja työkyvyn ylläpitämiseen asiantuntemusta enemmän kuin yleislääkäri.

Tero Harjuntausta

1 Yleislääkäri 7/2022 s.31–2