Junnujen varassa on tulevaisuutemme

Ensimmäinen hallituskolumnini ja saman tien juhlanumeroon. Tämä kuvaa niin osuvasti yleislääkärin työtä, jossa joutuu jatkuvasti uusiin, joskus hämmentäviinkin tilanteisiin. Tällöin ei kuitenkaan ole yleensä muuta vaihtoehtoa kuin jotenkin pyrkiä pysymään tilanteessa rauhallisena, määritellä tavoitteet ja toimia niiden mukaisesti parhaalla mahdollisella tavalla. Kun asiat eivät mene kuin Strömsössä, on pakko keskittyä siihen, mihin oikeasti voi vaikuttaa.

Työmme yleislääkäreinä on haastavaa, monipuolista, poikkitieteellistä, ajoittain turhauttavaa ja usein stressaavaakin. Potilaat usein aliarvostavat panostamme terveydenhuollossa (”arvauskeskus”-termi elää edelleen) ja erikoissairaanhoidossa, ja samanaikaisesti sekä heidän että erikoissairaanhoidon vaatimukset ammattiryhmäämme kohtaan vain kasvavat ja te­kijöitä on kroonisesti liian vähän. Perusterveydenhuollon ”pelastamisesta” on puhuttu jo opiskeluajoistani lähtien ja todennäköises­ti vuosikymmeniä sitä ennenkin, mutta suuria muutoksia parempaan ei ole tapahtunut. Onko täten ihmekään, että nuoria vastavalmistuneita on joskus vaikeaa saada kiinnostumaan yleislääketieteestä?

Erikoisalana yleislääketiede on ainutlaatuinen. Alan moni­naisuutta kuvaa se, että jopa yleislääkäreillä itsellään on vaikeuk­sia spesialiteettinsa määrittelyssä. Tuskin millään muulla erikoisalalla on vakituisena erikoislääkäritenttikysymykse­nä yleis­lääke­tieteen ja yleislääkäriyden määritteleminen eri pers­pek­tii­veistä. Reumatologi on helppo hahmottaa työnkuvana, mutta mitä tekee yleislääkäri? Hoitaa yleisiä sairauksia? Kyllä, mutta se on vain osa toimenkuvaa. Itse painotan omille junnuilleni sosiaalilääketieteen ja ihmisten kohtaamisen merkitystä, mutta vaikka sekin on yleislääketieteelle keskeinen rooli, ei sekään kuvasta kaikkea. Lisäksi kahtiajako suppeiden erikoisalojen ja yleislääketieteen välillä ei oikeastaan pidä paikkaansa, koska yleislääketieteenkin sisällä on mahdollista segmentoitua esimerkiksi diabeteksen hoitoon. Tätä monipuolisuutta ja sen tuomia vaatimuksia voi joko vihata tai rakastaa. Minä rakastan.

Kun hallitus nyt kovasti lupaa perusterveydenhuollon korjaamiseksi toimenpiteitä uudessa soteuudistuksessa ja sitä kautta myös toivottavasti lisää virkoja, on kuitenkin huolehdittava siitä, että näihin virkoihin on myös tulijoita. Tämä ei ratkea pelkästään koulutuspaikkoja lisäämällä, koska pahimmassa tapauksessa se johtaa vain siihen, että terveyskeskukseen jäävät ne lääkärit, jotka eivät pääse minnekään muualle. Me tarvitsemme nuoria yleislääkäreitä, jotka tekevät työtään täydellä sydämellä ja ovat motivoituneita myös jäämään terveyskeskuksiin. Paras vaikutusmahdollisuus tähän on meillä YEK-ohjaajilla, mutta myös meillä kaikilla, jotka yhdessä muun henkilöstön kanssa muodostamme työyhteisön. Pahoinvoivaan terveyskeskukseen tuskin kukaan haluaa jäädä.

Mitä voimme ohjaajina tehdä? Sanon aina uusille junnuilleni YEK-vaiheen alussa, että ensisijainen tavoite muutamana ensimmäisenä viikkona on pysyä hengissä, olla tappamatta potilaita ja päästä päivän jälkeen kotiin. Kun seniorit näkevät velvollisuudekseen ohjata ja neuvoa junioreita (muitakin kuin omaa nimettyä junnuaan), muodostaa tämä osaltaan miellyttä­vää työskentelykulttuuria. Junnun opittua jotenkin räpiköimäl­lä pysymään terveyskeskuksessa pinnalla voidaan sitten enemmän alkaa opettaa ihmisten hoitamista. Usealle tämä asia tulee uutena, kun Kasvaminen Lääkäriksi -opinnot jäivät somatiikan opintojen alle. Omat anekdootit elämästä ja potilastyöstä toimivat narratiiveina yleensä paljon paremmin kuin kuivat luennot. Esimiehen ja ohjaajan tehtävä on huolehtia siitä, että nuorella lääkärillä on edellytykset selvitä työstään sekä työkuorman että tarvittavan ohjauksen puitteissa. Ohjaukselle on myös allokoitava riittävästi aikaa.

Haasteet alallamme lisääntyvät, mutta mikäli poliittiset lupaukset jossain vaiheessa realisoituvat, on mahdollisesti helpotustakin edessä virkamäärien toivottavasti lisääntyessä. Tämä kuitenkin vaatii uutta yleislääkärien sukupolvea, ja yleis­lääke­tieteen markkinointi ja ”salonkikelpoiseksi” tekeminen on meidän jokaisen vastuulla. YEK-lääkärit ovat se meidän rekrytointipoolimme. Pitäkäämme heistä hyvää huolta!

Joonas Joensuu
Yleislääketiet. erikoislääkäri, YEK-kouluttaja, luottamusmies
GPF Uudenmaan alueyhdistyksen pj.
GPF terveyspoliittisen ryhmän pj.