Erikoislääkäri, mitä teet valmistumisen jälkeen?

Oulun yliopisto on hyväksynyt tänään tutkintohakemukseni. Valmistun yleislääketieteen erikoislääkäriksi, jotakuinkin tasan seitsemän vuotta lisensiaatiksi valmistumiseni jälkeen.

Aloitin valmistumisen jälkeisen työurani terveyskeskuksesta. Tarkoitus oli olla tuossa ensimmäisessä työpaikassani neljä kuukautta. Kuukaudet venyivät ensin yhdeksään, sitten seuraavaan kesään ja lopulta lähes kahteen vuoteen. Tuona ai­kana syntyi päätös erikoisalasta. Sain vastavalmistuneena tehdä työtä yhteisössä, jossa tuettiin, kannustettiin ja haastet­tiin sopivasti. Annettiin tilaa kasvaa lääkärinä ja ihmisenä. Työ­määrä oli kohtuullinen, ja yhteistyö eri ammattiryhmien välillä toimi. Viehätyin ihmisten kohtaamisesta, potilaiden ja heidän elämäntarinoidensa kirjosta sekä mahdollisuudesta luoda poti­lassuhteita. Muistan edelleen, miten hienoa oli nähdä potilaan HbA1c:n laskeneen, kun muutamaa kuukautta aiemmin olin tehostanut hänen diabeteslääkitystään. Laboratorioarvo oli tässä toissijainen asia. Kahdesta käynnistä oli muodostunut jatkuvuutta. Sain työstäni palautetta. Potilas oli luottanut arviooni, saanut apua ja näennäisesti varsin yksinkertainen toimen­pide oli luonut välillemme siteen. Vaikutuin tuolloin myös kuuntelemisen ja läsnäolon voimasta. ”Tekemättä mitään” sain usein aidoimman kiitoksen vastaanoton lopussa.

Ainoana todellisena haastajana erikoisalavalinnalleni pidin naistentauteja, jota olin harkinnut opintojen loppupuolella vakavissani. Menin tekemään reunoja naistentaudeille erikoistumiseni keskivaiheilla, ja pidin työstä valtavasti. Pitkähkön terveyskeskujakson jälkeen tuntui upealta oppia lyhyessä ajassa paljon uutta. Ensimmäisten viikkojen aikana olin jopa huolissani, että päätyisinkö kuitenkin kipuilemaan erikoisalojen välillä. Nopeasti ymmärsin kuitenkin, että minua kiinnosti potilas kokonaisuutena. Olin jo hypännyt yleislääketieteen syvään päähän. Mikään muu ei enää riittänyt. Olen parhaimmillani (ja todennäköisesti hyödyllisimmilläni), kun saan tarkastella asioita laaja-alaisesti eri näkökulmista ja asettua ymmärtämään potilaan kokemusmaailmaa.

Viimeiseltä sairaalajaksolta ”kotiin” palattuani aloin ymmärtää, että erikoistumiseni on loppusuoralla. Samalla heräsivät kysymykset siitä, mikä on minun roolini erikoislääkärinä? Mitä minulta erikoislääkärinä odotetaan ja minkälaisia mahdollisuuksia se minulle antaa? Luonnollisesti erikoislääkäriksi valmistuminen tuo mukanaan entistäkin suuremman vastuun paitsi omasta työstä ja sen laadusta, myös nuorempien kollegoiden ohjaamisesta ja kouluttamisesta. Vastuu oman ammatti­taidon ja osaamisen kehittämisestä kasvaa, kun erikois­lääkärikoulutus ei anna sille raameja. Koen myös, että kokonaisvaltainen vastuu työyhteisön jäsenenä kasvaa. Entä mitä uusia mahdollisuuksia se tuo? Rehellisesti sanottuna, en vielä tiedä. Erikoislääkärin urapolku terveyskeskuksessa on minulle tuntematon maaperä, johon seuraavaksi lähden mielenkiinnolla tutustumaan. Selkeitä reittejä ei ole, mutta kenties mahdollisuus luoda jotain uutta.

Suuressa mittakaavassa tärkeä kysymys on: mikä saa minut (ja muut valmistuvat) jäämään terveyskeskukseen? Julki­nen perusterveydenhuolto tarvitsee valmistuvia erikoislääkäreitä, mutta moni siirtyy töihin toisaalle. Ilmeistä on, että työn kuormittavuuden täytyy olla sillä tavalla kohtuullista, että työtä jaksaa tehdä vuodesta toiseen. Toinen tärkeä asia on mah­dollisuus vaikuttaa työhön ja sen sisältöön. Tällä en tarkoi­ta pelkästään mahdollisuutta tehdä osa-aikaista työviikkoa tai hallinnoida omaa ajanvarauskirjaa vaan myös mahdollisuutta kehittyä työssä, vaikuttaa aidosti toimintatapoihin sekä halutessaan ottaa vastuuta suuremmassakin mittakaavassa. Yleis­lääketiede on laaja erikoisala. Erikoisalan sisällä on monenlaisia toiveita ja tavoitteita työuran suhteen, joten erilaisille urapoluille on kysyntää.

Toivon itselleni sopivan tulevaisuuden löytymistä juuri jul­kisesta perusterveydenhuollosta. Lisäksi (tai ehkä ennen kaik­kea) toivon, että terveyskeskustyö sisältäisi tulevaisuudes­sakin niitä elementtejä, joiden vuoksi tämän alan alun perin valitsin: mahdollisuuden kohdata ihmisiä, luoda pysyviä poti­lassuhteita ja tehdä hyvää yhteistyötä eri ammattiryhmien välillä.

Elina Paloniemi

LL, yleislääketieteen erikoislääkäri, Rovaniemi

Edunvalvonta- ja koulutusryhmien jäsen, GPF