Pitkä saikku tai työkyvyttömyyseläke ei ole avain onneen

Sairauslomaa pitäisi miettiä monelta kannalta. Tärkein kysymys on, hyötyykö potilas sairauslomasta mitenkään? Vai hyy­tykö hän jopa?

THL:n ylilääkäri Jukka Kärkkäinen otti kantaa sai­raus­lomien pituuksiin (HS Mielipide, 4.1.) masennuspotilaiden kohdalla. Lähes 10 henkilöä siirtyy päivittäin työkyvyttömyyseläkkeelle, näillä henkilöillä toipuminen ei ollut vuoden sairausloman aikana edennyt. Hoidollisesti vuoden sairausloma ei tukenut potilaan työelämässä selviytymistä.

Miksi on tärkeää olla työelämässä?

Ensinnäkin huoli Suomen työllisyysasteesta on totta. Yhteiskunta tarvitsee toimiakseen veronmaksajat, emme voi olla vain saavana osapuolena. Pääsääntöisesti meidän tulee ajatella, että 18–65-vuotiaan elämään kuuluvat opiskelu/työelämä/velvoitteet yhteiskuntaa kohti.

Työelämä tuo yhteisöllisyyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta, työniloa, työn imua. Työelämä rytmittää arkea ja pitää meidät hankalina hetkinä arjessa kiinni. Nouse ylös, pese ham­paat, mene töihin – mieletön elämänviisaus.

Työhyvinvointiin vaikuttavat työnjohtaminen ja työyhteisö, mutta eniten omaan hyvinvointiinsa vaikuttaa ihminen itse omien tulkintojensa ja asenteidensa kautta. On tärkeää, että ihmisellä ja organisaatiolla on kyky uusiutua. Johdon, esi­miesten, mutta myös työntekijän positiivisella asenteella on tärkeä merkitys. Meidän pitää muistaa myös yleinen etu.

Jos kokee, että työyhteisö ei tue työssä viihtymistä, auttaako saikku tällöin? Sairausloman aikana ei taida mikään muuttua.

Pitkä sairausloma tutkitusti heikentää työhön paluuta. Olemmeko ymmärtäneet potilaan työkyvyttömäksi asti? Onko mukaan tullut sairauslomahakuisuutta/eläkehakuisuutta?
Mitä voisimme muuttaa?

On arvioitu, että noin 1,9 miljoonalla työikäisellä suomalaisella on jokin pitkäaikaissairaus tai vamma. Heistä noin 600 000 kokee, että tämä vaikuttaa heidän työhönsä ja työllistymismahdollisuuksiinsa. On tärkeää tukea työikäisten osatyökykyisten työhön osallistumista. Työ tuo elämään iloa ja sisältöä, ja siksi tulisi luopua ajatusmallista, että työntekijän pitäisi aina pystyä antamaan täysi työpanos: panoshan voisi olla vaikka 40–80 %. Kuntoutus, koulutus, lyhytterapia, työkuvan muutos aktiivisemmin ja aikaisemmin tulisi ottaa mukaan työkykyajatteluun. Vates-säätiö edistää omalta osaltaan vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten työllistymistä. Uutena esimerkkinä on nyt SOK-malli. Kun SOK:ssa mielenterveyssyistä johtuvat sairaus­poissaolot lähtivät kasvuun, työnantaja tarjosi työntekijöille mahdollisuuden päästä terapiaan kahden viikon sisällä. Työpaikan sairauspoissaolot vähenivät kolmanneksella: ratkaisu oli taloudellinen ja inhimillinen.

Mihin siis panostaa? Terapiamahdollisuuteen varhaisessa vaiheessa, työnkuvan muutokseen, kuntoutukseen.

Suosittelen lukemaan alussa mainitsemani ylilääkäri Kärk­käisen kirjoituksen 4.1.2020 Helsingin Sanomista.

Kaarina Röning
Terveyskeskuslääkäri, Soite, Kokkola-Karleby
Koulutusryhmän jäsen, GPF
Terveyspoliittisen ryhmän jäsen, GPF