Päivystyksen ongelmat ovat monisyisiä
Kolumnivuoro pääsi yllättämään. Varmasti minua oli informoitu vuorosta hyvissä ajoin, mutta tieto ei ollut rekisteröitynyt mihinkään. Viimeinen viikko töissä oli ollut vähän raskas. Mieli haikaili jo lomalle, ja samalla maailma piti saada valmiiksi ennen ensimmäistä lomapäivää. Sitten, neljäntenä lomapäivänä, avasin sähköpostin vielä kertaalleen jotain tarkistaakseni. Ja siellä se oli, muistutus muutaman päivän päässä häämöttävästä kolumnin deadlinesta.
Lomalle jäädessä ja loman ensimmäisen viikon aikana keskustelussa pinnalla ovat olleet ympäri Suomea pahasti ruuhkautuneet päivystykset. Ruuhkien on paikoin (ja ainakin päivystyksessä konkreettisesti työtä tekevien toimesta) arvioitu vaarantavan potilasturvallisuutta, mikä taitaa väistämättä olla totta, jos päivystyksessä joudutaan odottamaan hoitoa tuntikausia ja henkilökuntaa on niukasti. Myös niitä kommentteja on näkynyt, joissa potilasturvallisuuden ei arvioida vaarantuneen, mutta tätä on tietenkin vaikea osoittaa. Potilasturvallisuuden vaarantuminen tapahtuu paljon aiemmin kuin ensimmäinen potilasvahinko. Henkilöstön joustaminen ja venyminen riittää tiettyyn pisteeseen saakka, kunnes tilanne kärjistyy. Nyt se näyttäisi edenneen kärjistymisen puolelle.
Ministeri Lindén ehdotti päivystyksen ruuhkien helpottamiseksi jonojen purkua urakkapalkalla, mutta ongelmat ovat paljon syvemmällä. Nykyiseen tilanteeseen johtaneet ratkaisut on tehty vuosia sitten, eikä niitä voi korjata yksinkertaisilla tempuilla.
"Päivystyksen ruuhkat ovat vain yksi oire ja ilmenemismuoto riittämättömästä panostuksesta perusterveydenhuollossa."
Päivystyksiin valuu potilaita, jotka eivät sinne kuulu. Kun terveyskeskuksissa ei ole riittävästi aikoja, potilaat hakeutuvat päivystykseen. Osin sen vuoksi, että hoitamattomina vaivat ehtivät pahentua, mutta myös siksi, että toistuva asiointi useilla luukuilla ilman asian ratkeamista on turhauttavaa. On ymmärrettävää ja inhimillistä, että ihminen hakeutuu päivystykseen, jos apua ei mistään muualta tunnu saavan. Siinä tilanteessa tuntikausien odotusaika voi tuntua aivan siedettävältä. Kiireetön asia toki hoidettaisiin paremmin ja jouhevammin terveyskeskuksessa, mutta jos aikaa sinne ei saa, vaihtoehdot jäävät vähiin.
Omalla työpaikallani seurattiin viime keväänä THL:n Hyvä vastaanotto -hankkeeseen liittyen sekä hoidon kysyntää että käytettävissä olevaa resurssia eli sitä, kuinka paljon hoidon tarpeen arvion jälkeen erilaisia aikoja eri ammattilaisille olisi tarvittu, ja kuinka paljon samana aikana niitä oli tarjolla. Epäsuhta oli huomattava. Potilaille jouduttiin sanomaan lukuisia kertoja päivässä, ettei aikaa ole antaa. En ihmettele, että meilläkin yhteispäivystykseen valuu potilaita, jotka hyötyisivät ensisijaisesti terveyskeskusten palveluista. Virkapohjaan suhteutettuna lääkäritilanne on meillä hyvä. Se ei vain riitä perusterveydenhuollon tehtävien jatkuvasti lisääntyessä. Kun kaikki muut tehtävät on hoidettu, vastaanottoaikoja jää kovin vähän. Toimintamalleja pitää tarkastella kriittisesti, mutta pelkällä uudelleenorganisoinnilla ongelma ei ratkea.
Toisessa päässä ongelmana on jatkohoitopaikkojen puute. Kotihoidon roolia on viime vuosina voimakkaasti lisätty ja painopistettä siirretty palveluasumisesta kotona pärjäämisen tukemiseen. Väestö kuitenkin ikääntyy. Ikäihmisiä on koko ajan enemmän, eikä kotihoito kaikkien kohdalla riitä. Kun ikäihminen ei enää pärjää kotona, eikä vapaita ympärivuorokautisen hoivan paikkoja palveluasumisessa ole, täyttyvät terveyskeskuksen vuodeosastot paikkaa odottavista. Kun lisäksi kotihoito on vaikeuksissa hoitajapulan vuoksi, ongelma on entistä pahempi. Päivystyksessä tämä näkyy välittömästi toiminnan nilkuttamisena, kun potilaille ei ole jatkohoitopaikkoja.
Ongelma ei ratkea pienillä muutoksilla. Tarvitaan enemmän rahaa ja resurssia perustason palveluihin. Kuten lukuisia kertoja on toistettu, se on välttämätöntä ja maksaa itsensä myös takaisin. Päivystyksen ruuhkat ovat vain yksi oire ja ilmenemismuoto riittämättömästä panostuksesta perusterveydenhuollossa.
Nyt siirrän ajatukseni kuitenkin hetkeksi pois näistä teemoista ja suuntaan nettiyhteyden ulottumattomiin.
Elina Paloniemi
Yleislääketieteen erikoislääkäri, Rovaniemi
Koulutusryhmän puheenjohtaja, GPF
Edunvalvontaryhmän jäsen, GPF