Peruspalveluista ja vaikuttavuudesta
Jos ajattelee, että erityispalveluihin lukeutuvat erityisosaamista ja ammattilaisten koherenttia yhteistoimintaa vaativat toimenpiteet, joilla pyritään oikea-aikaisella interventiolla merkittävään muutokseen asiakkaan toimintakyvyssä, joudutaan vähän erikoiseen tilanteeseen. Kuvaus sopii nimittäin myös laadukkaan perusterveydenhuollon idealisaatioksi. Perusterveydenhuollon prosessien pitkä ajallinen kesto tunnetusti vaikeuttaa niiden vaikuttavuuden havaitsemista ja arviointia. Joskus palvelu järjestetään erityispalveluissa, koska sitä ei löydy peruspalveluista, tai toisin päin. Moni erikoissairaanhoidon erityispalveluprosessi on nopeampi, mutta ei niidenkään vaikuttavuuden todentaminen ole aina yksiselitteistä. Tuskin kukaan enää ajattelee niin, että peruspalveluissa olisi erityispalveluja vähäisempää osaamista. Yhdeksän kuukauden terveyskeskusjaksoa suorittava YEK-vaiheen lääkäri ja ensimmäisiä polipäiviään sairaalassa pitävä erikoistuva ovat työkokemuksensa, olosuhteidensa ja persoonansa summia yhtä lailla ja seniorit yhtä välttämättömiä molemmissa.
"Hyvä hoitosuhde perusterveydenhuollon hoitajaan tai lääkäriin voi olla asiakkaan palvelujen käytön tarkoituksenmukaisuuden ja vaikuttavuuden näkökulmasta kriittisen tärkeä."
Mitkä sitten eivät ole peruspalveluja? Ainakin kaikkia palveluita ylikäyttävät juuri ne asiakkaat, jotka eivät ole saaneet vaikuttavaa hoitoa juuri peruspalveluista. Toisin sanoen monisairaat tai hoitosuunnitelman tekoa tarvitsevat asiakkaat ovat muiden kuin peruspalvelujen näkökulmasta ”väärässä paikassa”. Voisikin olettaa, että monet erityispalvelujen tuottajat toivoisivat lisäsatsausta nimenomaan peruspalveluihin, jotta he voisivat keskittyä niihin asiakkaisiin, jotka erityispalveluista eniten hyötyvät. Hyvä hoitosuhde perusterveydenhuollon hoitajaan tai lääkäriin voi olla asiakkaan palvelujen käytön tarkoituksenmukaisuuden ja vaikuttavuuden näkökulmasta kriittisen tärkeä. Yhtä lailla näitä äärimmäisen tärkeitä asiakassuhteita voi olla esimerkiksi kotipalvelun, sosiaalityön, ikäneuvolan tai kuntoutuksen ammattilaisilla. Pitäisikö ajatella määrittelyä niin, että juuri peruspalvelut tuottavat hoidon jatkuvuutta ja luottamusta palvelujärjestelmään?
Riippumatta siitä, minkä palvelun ajatellaan kuuluvan minkäkin otsikon alle, on ilmiselvää, että yhteistyötä ja vaikuttavuuden mittaamista tarvitaan kaikkien palvelujen kehittämisessä. Huomion tulee olla niissä asiakkaissa, joiden tarvitsema apu on kaikkein kauimpana ideaalista: monisairaat ja ylisukupolvisista ongelmista kärsivät. Asiakkaiden tarpeet ovat hyvin erilaiset silloin, kun tarvetta on harvoin, mutta nekin tarpeet tulee tyydyttää. Yleensä terve työikäinen tai stabiilisti pitkäaikaissairas kaipaa peruspalveluiltaan nopeutta ja laatua: päivystysarvioon tai puhelimella läpi pääsee viiveettä, hoitohenkilökunta on sekä ystävällistä että asiantuntevaa, lääkärin määräämä hoito auttaa nopeasti ja niin poispäin.
Terveydenhuollon alalle kouluttautuneena koen vaikeaksi hahmottaa sitä, mitkä sosiaalipalvelut ovat erityispalveluja. Saattaa olla, että samanlainen luokittelu kuin terveydenhuollossa ei sosiaalipalveluissa ole mahdollista tai tarpeellistakaan. Olen siinä käsityksessä, että sosiaalipalveluissa on jo pidempään hahmotettu asiakkaan luottamuksen ja verkostoitumisen merkitys työn vaikuttavuuden ja työhyvinvoinnin näkökulmasta. Terveyspalvelujen olisi syytä ottaa siitä mallia.
Antti J. Saari
LT, yleislääketieteen erikoislääkäri, Kaustinen
Perhekeskuslääkäri, Soite
Toimituskunnan jäsen, Yleislääkäri-lehti
Aluevaltuuston jäsen, Keski-Pohjanmaan Hyvinvointialue