Huoli tulevaisuudesta

Valmistumisen jälkeen terveyskeskustyö tuntui luontevimmalta, mutta lopullisen erikoisalavalinnan tekeminen tuntui lähinnä intuitiiviselta. Tovin terveyskeskuksessa työskenneltyäni päätin erikoistua yleislääketieteeseen, koska ihmisten elämän moninaisuus on äärimmäisen kiehtovaa ja kiinnostavaa, ja koska terveyskeskuslääkärinä kohtaan ihmiset kokonaisuutena ensilinjassa kohtaamisten ollessa täynnä elämän ihmeellisyyttä. Ihmisten kohtaamisen viehätys ei ole kadonnut, vaikka vuosien saatossa perusterveydenhuollon toimintaa onkin tullut tarkasteltua monelta eri suunnalta ja erilaisissa rooleissa. On kuitenkin ollut välttämätöntä avata silmät kokonaisuudelle ja kaataa vastaanottohuoneen seinät, ja siinä samalla minussa on herännyt huoli yleislääkäreiden ja yleislääketieteen tulevaisuudesta. Huolenaiheeni ovat varmasti kaikille meille tuttuja kahvihuoneen kestopuheenaiheita. Mainittakoon tässä muutama: perusterveydenhuollon aliresursointi, taitavien sydämellä työtään tekevien kollegoiden jaksaminen työn paineessa, erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välisen kuilun ammottaminen, potilaiden pompottelu edellä mainitun kuilun yli tutkimusten ja hoitojen osaoptimoinnin nimissä, sekä pelko työnkuvan kapeutumisesta, palkkaharmonisaatiosta ja osaajien valumisesta muille erikoisaloille koulutusuudistuksen ja kaikkien edellä mainittujen myötä.

Nyt jos koskaan on aika vaikuttaa.

Yleislääkärin erityisosaaminen on erityistä. Yleislääkäri tuntee parhaiten ne terveyskeskustyön haasteet, joita kollegat kaikkialla terveyskeskuksissa kohtaavat (sekä profession, edunvalvonnan että terveyspolitiikan nimissä). Meidän tulee arvostaa omaa työtämme ja nähdä se tärkeänä jo yksistään potilaiden ja terveydenhuoltojärjestelmän edun, mutta myös oman jaksamisemme edun nimissä. Tarvitsemme ääneen sanomista ja kannanottoja. Yleislääkärin etuja muun kollegakunnan sisällä ei aja todellisuudessa kukaan muu kuin yleis­lää­käri itse. Elämme mielenkiintoisia aikoja. Edessä on merkittäviä muutoksia, ja eri erikoisalojen edustajien näkemysten oheen on saatava myös parhaiten kokonaisuuden hahmottavan yleislääkärin näkemys, mielellään vielä mahdollisimman monen.

Lääkäriliiton valtuuskunnan vaaleissa on ehdolla todella osaava ja historiallisen suuri yleislääkäreiden joukko. Jos et itse ole ehdolla – isosti peukkuja kaikille ehdokkaille jo tässä vaiheessa – niin olen aivan varma, että joukosta löytyy juuri sinulle sopiva ehdokas. Äänestät sitten naapurihuoneen kollegaa, kurssikaveriasi tai hyviä kannanottoja lääkäripalstalla somessa antanutta yleislääkärikollegaa, niin kaikkein tärkeintä on se, että äänestät. Yleislääkäriä. Äänemme kuuluu liitossa parhaiten, kun rintamamme on mahdollisimman laaja ja yhtenäinen.

Marianne Riekki
Yleislääketieteen erikoislääkäri, Oulu
Koulutusryhmän jäsen, GPF
Terveyspoliittisen ryhmän jäsen, GPF
Laaturyhmän jäsen, GPF
Yleislääketieteen alaosaston johtokunnan jäsen, SLL