Agendalla jo vuosien ajan

Tämä on viimeinen kolumnini GPF-hallituksen jäse­nenä, lopetan hallitustyöskentelyni tähän kevääseen. Vuodet ovat olleet antoisia. Toivotan uudet toimijat tervetulleiksi mielenkiintoiseen järjestötyöhön. Työ on antanut enemmän kuin ottanut. Seuraavassa yhä ajankohtaisia mietteitä vuosien varrelta:

Potilailla on selkeä tavoite saada vakituinen lääkärinsä hoi­tamaan heitä kokonaisena ihmisenä. Myös meidän lääkärien toiveena on saada hoitaa potilaita kokonaisvaltaisesti luoden pitkä-aikaisia potilas-lääkärisuhteita. Viime vuosien kehitys on viemässä yleislääkäreitä entistä kauemmas potilaista. Onko potilas-lääkärisuhde historiallista roskaa, joka tullaan korvaamaan teknisillä elimistön vikoihin vaikuttavilla yksittäisillä kontakteilla, toimenpiteillä ja verkkopalveluilla?

Perusterveydenhuollossa on tärkeää, että palvelut ovat lähellä. Kokemus on osoittanut, että palvelut pysyvät lähellä, kun niistä päätetään lähellä. Euroopassa tehdään jo paluuta pieniin yksikköihin, kun suuret eivät tehostaneet toimintaa odotetulla tavalla. Suomi on tekemässä niitä virheitä, mistä muut ovat jo palaamassa, totesi eurooppalaisen sosiaalityön korkeakouluverkoston hallituksen jäsen professori Aila-Leena Matthies jo vuonna 2013.

Eduskuntavaalit ovat jälleen ovella. Vaan mitä ehdokkaat ja puolueet lupaavat meidän alallemme, terveydenhuoltoon? Kaikki eivät enää yhtä selkeästi vanno terveyskeskusten nimiin, silti nykyisenkaltaisten lähipalvelujen arvoa korostetaan. Tähän mennessä näkökulma lähipalveluiden on ollut se, että lähipalvelut tulevat entistä lähemmäksi – kaupunkikeskustoja.

Hyvää perusterveydenhuoltoon hoitoon pääsyn tasoa em­me nyt tavoita. Tätä Suomen terveydenhuollon keskeistä on­gelmaa on vatvottu vuosia, ja niin tullaan vatvomaan edel­leen. Ongelma ei ratkea kuntarakenneuudistuksella, maakuntahal­linnolla tai ulkoistuksilla ja palveluiden yksityistämisillä ja teh­tävä­siirroilla terveydenhuollon henkilöstön kesken. Yleis­lääkärin työnkuvan laajennukset kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin tuleekin lopettaa, toiminnan rönsyjä pitää karsia ja energia keskittää ydinprosesseihin (näinhän nykyisin on tapana lausua). Hoidon huono jatkuvuus on toinen haasteemme, ja suosittelenkin ottamaan oppia toimivista suomalaista terveyskeskuksista. Näiden toimivien terveyskeskustemme ominaispiirteitä voi hyvin verrata toimiviin eurooppalaisiin malleihin ja toimintatapoihin. Tehtävät perusterveydenhuollossa pyrkivät lisääntymään, eikä näistä ole mahdollista selviytyä nykyisillä toimintatavoilla. Ratkaisuna tuleekin olla tehtävien siirtoa potilaille itselleen. Näin on tehty muillakin palvelualoilla.

Palkkausjärjestelmäämme tulee kehittää: Puhdas urakkapalkkaus on kaksipiippuinen juttu, samoin puhdas kokonaispalkkaus. Karrikoiden kysynkin: mistä työnantaja haluaa maksaa? Vastaanottohuoneen saranoiden kulumisesta vai oleskelusta työpaikalla? Tämän ajan työntekijälle ei hyvä palkkataso yksin riitä. Työhön tarvitaan myös haasteellisuutta ja tilaisuutta vastuunottoon, itsenäistä työnkuvaa, mahdollisuutta urakehitykseen ja kaiken kukkuraksi mahdollisuutta toteut­taa itseään. Juuri tätä kaikkea yleislääkärin työ tarjoaakin. Palkkauksen on hyvä sisältää

1) hoidon jatkuvuutta kannustavia elementtejä, jollaisia voivat olla erilaiset listautumismallit ja listautumisen käyttötavat sekä listoihin räätälöidyt korvausperusteet.

2) hoidon laatuun ja muuhun kehittämiseen ja syventymiseen liittyviä elementtejä – näitä voidaan ratkoa laatumittareilla (sitten kun hyviä keksitään) ja peruspalkkauksesta huolehtimalla.

3) työntekoon kannustavia elementtejä. Eri­tyisesti tämä palkanosa herättää jatkuvasti kiivaita intohimoja.

Kun toimintamallina on ”raha seuraa potilasta”, tulee tuon rahan seurata loppuun asti suorittavalle portaalle. Siten palkkausjärjestelmä tukee asetettuja toiminnallisia tavoitteita.
Ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossa kaikkein tärkein­tä on saada väestö muuttamaan käyttäytymistään. Tervey­den­huollon suorittaman hoitotyön merkitys jää tätä ennalta­eh­käi­syä merkityksettömämmäksi. Elämän vaaroihin pys­tym­me ennaltaehkäisyn keinoin vaikuttamaan. Mikä on silti tulokse­na: peli jatkuu seuraavalla vaativammalla tasolla videopelin tapaan – lopuksi ilmoitus: ”Game over. You lose." Viimeistä, kallista elinvuotta emme voi ehkäistä. Auttakaamme silti potilaitamme pysymään täysipainoisesti mukana elämän pelissä, hyväkuntoisina ja itsensä terveeksi tuntevina. Se, ei säästäminen, on meidän tehtävämme.

Silloin, kun potilaiden terveydessä tapahtuu yllättäviä muutoksia, tulee näihin muutoksiin voida paneutua tuoreeltaan riittävällä osaamisella. Hoidon perustana olevien diagnoosien teko ilman lääketieteellisen diagnostiikan kou­lutusta ei ole potilaille eduksi vaan vaaraksi. Potilaille on kuulemma yhdentekevää, kuka näitä sairausepisodeja hoitaa. Ideologia sopii hyvin kertakäyttökulttuurin aikaan: potilaat tapaavat kertakäyttölääkäreitä ja lääkärit kertakäyttöpotilaita. Ehkä kansalaiset ansaitsevat jotakin kertakäyttöistä kestävämpää, vaikka kertakäyttötuotteet halpoja ovatkin.

Kaikesta hyvinvoinnista huolimatta meillä tulee olemaan diagnostiikkaa vaativaa pahoinvointia. Diagnostiikka on meidän tehtävämme, ja sen mukaista hoitoa tai kuntoutusta potilaillemme annamme. Tässä diagnoosiin ja näyttöön perustavassa hoidossa olemme hyvinvointitoimialan parhaita. Koko työuran kestävä ammatillinen kehittyminen ja täydennyskouluttautuminen varmistaa tätä kykyämme.

Arto Virtanen
Terveyskeskuslääkäri, Nurmijärvi
GPF:n varapuheenjohtaja
GPF:n koulutusryhmän puheenjohtaja
GPF:n talous-, edunvalvonta-, terveys­politiikka- ja laaturyhmän jäsen
SLL:n hallituksen jäsen