Kallista sihteerin työtä

Tavanomainen tilanne terveydenhuollossa: lääkäri on hakeutumassa koulutukseen ja on ryhdyttävä paperitöihin, jotta asia järjestyisi. On tehtävä alustava tiedustelu sähköpostilla esimiehelle. Jos hallinnosta tulee myönteistä palautetta, ei muuta kuin ilmoittautumaan. Hakemus tehdään Essillä tai vastaavalla ohjelmalla. Vielä on tehtävä ilmoitus listantekijälle, ettei oteta potilaita. Lisäksi tehdään uusi hakemus eri järjestelmään, jos tarvitaan matkustamista naapurikylään tai jopa majoitusta. Ilmoitellaan lippujen tilaajalle, kunhan junat on selvitetty, asianmukaisella kaavakkeella tietysti. Eikä homma lopu vielä koulutuksen jälkeen. Jos itse maksoi kuluja, matkalasku odottaa tekijäänsä.

Ei kuulosta aivan kauhealta. Kuinka ollakaan, ohjelmat eivät ole aivan itse ohjautuvia ja vaativat joka kerta uudelleen perehtymistä. Käyttökerrat ovat sen verran harvassa, että ohjelman toimintalogiikka unohtuu seuraavaan kertaan. Tai käytäntöä on juuri hieman muutettu, homma ei mennytkään niin kuin viimeksi, mutta missä ovat ohjeet?

On varmasti niin, että moni ammattiryhmä elää samanlaisten ongelmien kanssa. Lääkärin vastaanottoajoista on kuitenkin pulaa suurimmassa osassa maata. Tuntuisi järkevältä, että lääkäri hoitaisi potilaita ja tällaiset sihteerin työt olisi keskitetty alan ammattilaisille. He pysyisivät ohjelmistojen kehi­tyksessäkin paremmin mukana, ja hyötysuhde olisi parempi kuin lääkärin tekemänä.

Toinen vaihtoehto on vähentää byrokratia minimiin ja kou­lutuskulut hoituisivat yksiköissä helposti. Kuntapuolella ajattelisin, että rahat on jo budjetoitu koulutusta varten. Voi­taisiinko ne käyttää vähemmällä vaivalla? Kollega Kati Retsu-Heikkilältä kuulin eriomaisen ehdotuksen: lääkärillä on vuodessa esimerkiksi 10 työpäivää varattuna koulutukseen ja tietty summa rahaa. Hän itse vastaa näiden hallinnoinnista. Osan päivistä voisi esimerkiksi käyttää omaehtoiseen opiskeluun työpaikalla lehdistä tai Oppiportista. Ainoa säädeltävä asia on, että kaikki lääkärit eivät lähde samaan aikaan koulutukseen.

On tullut esille, että uusien matkustuskuluohjelmien tulo työpaikalle on jopa romahduttanut joidenkin ammattiryhmien kouluttautumismäärät. Tällainen kehitys on surullista ja tulee tulevaisuudessa kalliiksi. Lääkäreiden koulutus on korostetun tärkeää, niin terveyskeskuksissa kuin muualla perusterveydenhuollossa. Alan kehitys on tunnetusti nopeaa. Kuka haluasi itse mennä lääkärille, joka ei käy koulutuksissa? Lääkäriliiton suositus on 10 työpaikan ulkopuolista koulutuspäivää vuodessa. Pitäisin sitä tavoiteltavana.

Sihteerin töitä riittää lääkärille myös potilaiden hoidossa. Täytyy kirjata spat-koodia, diagnoosia, tilastointikoodeja, muista työtapaturmat, varusmiehet, liikenneonnettomuudet ynnä muut. Ehkäisyyn liittyvät käynnit ja ajokorttitarkastukset eivät olekaan sairaanhoitoa, vaan ne kuuluu kirjata eri tavalla, jotta laskutukset toimivat. Näistä ei muistaakseni lääkärikoulussa puhuttu.

Nämä ovat tärkeitä asioita, kunnassa on pulaa rahasta ja pienistä maksuista kertyy kohtalaisesti rahaa. Nämä kirjaukset eivät taida mennä aivan kerralla oikein? Vastaanoton tuoksinassa lääkärin huomio on toivon mukaan potilaassa, ja tämä kaikki muu tulee sen jälkeen – jos tulee. Vakuutusyhtiöt ovat vielä koventaneet aikatauluja laskutuksissa, mikäli jatkohoitoja on tulossa esimerkiksi liikennetapaturman jälkeen. Hoituisi­ko tämä kuitenkin jonkun muun paimentamana tarkemmin? Hank­kisiko tällainen työntekijä näillä tuloilla jopa palkkansa?

Diagnoosin kirjaaminen on tärkeää, jotta työmme tulee näkyväksi. Käyntidiagnoosi ei useinkaan kuvaa käynnin luon­netta kovinkaan hyvin. Ehkä tärkein käsitelty asia tulee siitä ilmi. Pitkäaikaisdiagnoosit ovat varmasti hyödyllisiä. Palk­kaus­järjestelmät voivat tulevaisuudessa muuttua. Se on yksi syy, miksi kansansairauksien diagnooseja kannattaisi potilaille jo laittaa.

Näihinkin asioihin Lääkäriliiton valtuuskunta ottaa kantaa, muista siis äänestää! Yleislääkärien näkökulmaa tarvitaan!

Tero Harjuntausta

Päätoimittaja, Yleislääkäri-lehti