Palautetta ja arviointia

Erikoistuminen on muuttumassa. Lääkäreiden ammatillinen jatkokoulutus siirtyi Opetus­mi­nisteriöstä Sosiaali- ja terveysministeriöön. Erikoislääkärin tutkinnosta tuli jatkokoulutusta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tarvittavat suoritukset tehtyään henkilö saa todistuksen suoritetusta koulutuksesta eikä enää tutkintotodistusta.

Koulutukseen hakeutuminen on niin ikään muuttunut. Ennen erikoistumiskoulutukseen ilmoittauduttiin, eikä eri erikoisaloille hakeutumista säädelty sen kummemmin. Nyt yleislääketiede kuuluu niihin erikoisaloihin, joiden osalta seurataan hakuprosessin onnistumista. Valtakunnallisesti on sovittu vuosittain haettavien erikoistumispaikkojen määrä. Yleis­lääketiede on erikoisaloista selvästi suurin: vuonna 2019 haettavana on 130 erikoistujan paikkaa.

Yliopistot ovat sopineet hakijoiden pisteytykseen yhteiset kriteerit. Tähän vaikuttavat työkokemus, tieteellinen kokemus ja alan ensisijaisuus. Näiden alkupisteiden jälkeen jatkoon päässeet hakijat kirjoittavat motivaatiokirjeen sekä osallistuvat haastatteluun. Tämän vaiheen läpäistyään erikoistuva voi aloittaa koejakson.

Koejakson aikana arvioidaan kouluttautujan kliinistä osaa­mista, perusterveydenhuoltoon sopivien diagnostisten stra­tegioiden käyttöä (myös epävarmuuden sietoa), yhteis­työ­tai­toja, ammatillisia vuorovaikutustaitoja sekä kehityspoten­tiaalia. Näiden taitojen arvioimiseksi terveyskeskuksen eri­kois­lääkärikouluttaja tekee kaksi arviointia, ja lisäksi lähi­esi­mies antaa erikoistujasta lausunnon. Nimetty kouluttaja arvioi myös osaamisperusteisen koulutuksen periaatteiden mukaan työssä toimimista ja käy palautekeskustelut hakijan kanssa. Näin erikoistuva lääkäri voi saavuttaa erikoistumisoikeudet yleislääketieteen alalla.

On tärkeää, että erikoistuvaa lääkäriä ohjaavat ja arvioivat lääkärit koulutetaan tähän tehtävään hyvin. Sekä erikoistujan että arvioijan oikeusturvan täytyy toteutua, ja toiminnan tulee olla tasapuolista ja eri paikoissa samanlaista. Palautteen antamiseksi ohjaavalla lääkärillä täytyy olla konkreettista ja varsin laaja-alaista tietoa erikoistuvan kollegan toiminnasta. Tämä pitää huomioida myös ohjaavan lääkärin työlistassa, jotta siihen on varattu riittävästi aikaa. Toivottavasti myös yliopistoilla panostetaan riittävästi ohjaavien lääkäreiden kouluttamiseen tähän tehtävään.

Toimin myös ohjaavana lääkärinä työpaikallani. Nuoret kollegat ovat usein pyytäneet palautetta työstään. Sen antami­nen on vaikeaa. Yleislääkärin työ on varsin itsenäistä. Toki keskusteluiden, potilastekstien, lähetteiden ja jonkin verran hoitohenkilökunnan tai potilaiden palautteiden perusteella syntyy kuvaa kollegan toiminnasta. Tämä tieto saattaa olla kuitenkin vinoutunutta eikä ehkä anna kokonaisuudesta oi­keaa kuvaa. Palautteen täytyy olla tosiasioihin eikä mielikuviin perustuvaa. Onneksi potilastietojärjestelmistä tullaan jatkossa saamaan todenperäistä tietoa näihin keskusteluihin.

Tero Harjuntausta