Suunniteltua hoitoa

Hoitosuunnitelmia on lisääntyvästi tehty perusterveydenhuollossa. Laissa potilaan asemasta ja oikeuksista säädetään hoitosuunnitelman tekemisestä terveydenhuollossa. Kevyin malli on suunnitelmaosiossa oleva seuranta- ja hoito-ohje potilaan sairaudesta ja siihen liittyvistä aikatauluista, tavoitteista ja toimenpiteistä. Varsinainen hoitosuunnitelma on kuitenkin standardoidusti tehty sopimus. Sillä sitoutetaan potilas hoitamaan omaa terveydentilaa ja toimintakykyä yhdessä terveydenhuollon kanssa. THL:n ohjeissa käytetään nimitystä terveys- ja hoitosuunnitelma (1).

Hoidon jatkuvuus on tärkeä asia potilaalle ja keskeinen periaate yleislääketieteessä. Hoitosuunnitelma on keskeinen osa hoidon jatkuvuutta. Suunnitelma parantaa jatkuvuutta työntekijöiden vaihtuessa, eri ammattiryhmien välillä ja toivottavasti myös erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä.

Hoitosuunnitelmien tekeminen vaatii aikaa. Potilaan toi­veet, elintavat, elinolosuhteet, sosiaaliset verkostot ja esimer­kiksi käytössä olevat resepti- ja käsikauppalääkkeet tai luon­taistuotteet on hyvä selvittää. Hoitajan työpanos on tässä tärkeä. Lääkäri tekee yhdessä potilaan kanssa suunnitelman, jossa otetaan kantaa hoidon tarpeeseen, tavoitteisiin ja toteutukseen. On tärkeää, että työyhteisössä sovitaan yhteiset toimintatavat hoitosuunnitelmien tekemiselle, ja että niille varataan asianmukainen aika lääkärin työlistalle. Jatkossa hyvin tehty hoitosuunnitelma auttaa käyttämään terveydenhuollon resursseja järkevästi.

Potilastietojärjestelmien ja myös Kanta-palveluiden tulisi tukea hoitosuunnitelman näkyvyyttä. Potilaan tiedoista on selkeästi nähtävä, että hänellä on voimassa oleva hoitosuunnitelma ja mistä se löytyy. Tämän on oltava myös potilaalle helposti löydettävää tietoa. Tällä hetkellä tilanne ei monessa järjestelmässä ole paras mahdollinen. Ongelmia on myös tiedon siirtämisessä Kanta-arkistoon.

Potilaan osallistaminen omaan hoitoonsa ja sen suunnitteluun on keskeistä. On turha tehdä sellaisia suunnitelmia, joihin potilas ei voi tai ei halua sitoutua. Toisaalta on työntekijän ammattitaitoa selittää hoidon tavoitteet ja niiden tärkeys poti­laalle niin, että hänellä on riittävästi tietoa päätöksen tekemiseen. Lopullinen päätös hoitoon käytettävistä lääkkeistä ja muista keinoista on lääkärin. Potilas päättää, noudattaako hän lääkärin ohjetta vai ei.

Koska kyseessä on näin merkittävä hoidon elementti, olisi järkevää huomioida se myös virkaehtosopimuksessa. Hyvät hoitosuunnitelmat ovat potilaan, työntekijän ja työantajan yhteinen etu.

Yleislääkäri-lehti toivottaa hyvää ja rentouttavaa kesää kaikille!

Tero Harjuntausta

https://urly.fi/1ewD