TYÖPARIN KANSSA HOMMA TOIMII

Sote-uudistuksen toimeenpano etenee hyvinvointialueilla ja Helsingissäkin. Hallinto­sääntöjä on kirjoitettu uusiksi, hyvinvointialueiden hallitusten ja valtuustojen puheenjohtajat on valittu ja lauta­kunnat perustettu, työ etenee vauhdilla ja työllistää siihen valittuja. Lääkäriliitto auttaa urakkaan sitoutuneita kollegoita aktiivisesti. Ilahduttavasti moni yleislääkärikin on tässä mukana.

Hoitotakuulaki etenee rinnalla vaivihkaa. Asia on merkit­tävä yleislääkäreille. Työhyvinvointiin vaikuttavat merkittävästi ratkaisut, joita tehdään viikon hoitotakuussa pysymiseksi. Ei ole samantekevää, ketä hoidat ja millaisessa työyhteisössä. Jos ympäriltäsi puuttuu moniammatillinen osaaminen ja työpari, et todennäköisesti pysty auttamaan potilaitasi parhaalla mahdollisella tavalla vaikka haluaisitkin. Toisaalta, jos hoidon jatkuvuus toimii, voi hoito onnistua kevyemmälläkin otteella, kun potilas saa voimaa toimivasta hoitosuhteesta ja siihen liittyvästä luottamuksesta.

"Jos ympäriltäsi puuttuu moniammatillinen osaaminen ja työpari,
et todennäköisesti pysty auttamaan potilaitasi parhaalla mahdollisella tavalla.”

Itse olen terveyskeskustyössäni kokenut muutaman kerran erittäin hyvin toimivan työparimallin edut, alla pari esimerkkiä:

Ensimmäisessä työpaikassani oli työparinani perushoitaja, joka otti luukulla potilaat vastaan, vastasi puhelimeen ja täytti ajanvarauskirjaa taitavasti, viikot olivat täynnä ja perjantaisin päivä oli hieman lyhyempi. Hän myös piti huolta työhuoneeni varustelusta, välillä avusti tarvittaessa sekä kirjoitti muiden töiden ohessa saneluni puhtaaksi. Yhteistyö sujui, ja hän osallistui potilaan hoitoprosessiin ajanvarauksen ja sanelun kautta, oppi tietämään, kenen vaiva vaatii ajan milläkin kiireellisyydellä, kuka voi odottaa tai kuka vähättelee oireitaan. Työskentely toimi hänen kanssaan kahdessa eri toimipisteessä kahden eri väestön kanssa erinomaisesti.

Toinen erinomainen kokemukseni työparista oli kokenut sairaanhoitaja. Hänen työpäivänsä alkoi puhelintunnilla, jolloin hän vastasi oman alueen puheluihin ja varasi listani akuutti­ajat. Iltapäivällä oli toinen tunnin puhelinaika. Sen aikana en pitänyt vastaanottoa, tein paperitöitä ja hoidin omaa puhelinaikaani. Huoneemme olivat vierekkäin ja kävimme välillä konsultoimassa toinen toisiamme potilaiden hoidosta ja seurannasta. Potilaani tiesivät, että hoitajan kautta minua voi konsultoida. Hoitaja kyseli lääkelistat, teetti potilailla ennen vastaanottoa sokeri-, verenpaine- ja PEF-seurannat. Laboratoriokokeita hän sai määrätä minua konsultoiden. Jossakin vaiheessa hyvässä hoitotasapainossa olevat potilaat alkoivat kysellä häneltä, että tarvitaanko sitä lääkärin vastaanottoa nyt lainkaan. Hoitaja myös titrasi tarvittaessa lääkitystä sellaiselle tasolle, että hoitotavoitteisiin päästiin niin diabeteksessa kuin verenpainetaudissakin.

Viimeksi Pohjoismaisen yleislääketieteen kongressin yhteydessä Tanskassa oli mahdollista tutustua vastaanottoihin. Olin tutustumassa pieneen klinikkaan kaupungin keskustassa. Siellä potilaita hoitamassa oli lääkäritiimi; erikoislääkäri, erikoistuva ja vastavalmistunut. Hoitajat olivat tukena, ja klinikassa oli myös moniammatillista osaamista. Sekin vaikutti hyvältä tavalta toteuttaa hoidonjatkuvuutta ja toimia yleislääkärinä.

Uskon, että omalääkäri–omahoitajatyöpari erilaisin tavoin toteutettuna, pareittain tai muutaman lääkärin tiimeinä (senio­ri–juniorilääkärityöpari), olisi potilasturvallinen ja hoidon jatkuvuutta parantava tapa toteuttaa tuleva hoitotakuu.

Jaana Puhakka

Puheenjohtaja, Suomen yleislääkärit GPF ry