Mielenterveys kuntoon perusterveydenhuollossa

Kuvittele, että sinulla on psyykkinen ongelma, esimerkiksi masennus, johon tarvitset apua julkisesta terveydenhuollosta. Miten yhteydenotto palvelujärjestelmään tapahtuu? Onko helppo saada yhteys terveyskeskukseen, onko asian selvittäminen mutkatonta? Onko eroa sillä, että asiaa hoitaa useita eri hoitajia, vai onko asian hoidossa eduksi asioida vain yhden hoitajan kanssa? Jos tarvitset lääkärin apua vaivan hoidossa, onko vastaanotolle pääsy vaikeaa? Miten toivoisit itse saavasi apua? Olisiko jossain tilanteessa mukava saada vaivaan apua digitaalisesti?

Masennuksen hoito, erityisesti nuorten mielenterveysongelmien hoidon työnjako erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä, on ollut paljon otsikoissa viime aikoina. Asia on erittäin tärkeä ja keskeinen osa terveydenhuollon työtä. Mielenterveysongelmat aiheuttavat paljon inhimillistä kärsimystä ja jopa työkyvyn ongelmia sekä syrjäytymistä. Mielenterveyden sairaudet ovat yleisiä, eikä niiden hoito ole aina yksinkertaista. Koska lievien vaivojen hoito on huomattavasti helpompaa kuin vaikeaksi ja monimutkaiseksi kehittyneen vyyhden ratkaiseminen, kannattaisi panostaa ongelman varhaiseen tunnistamiseen ja hoitoon.

Psyykkiset sairaudet ovat yleisiä. Ne ovat todennäköisesti lisääntyneet, mutta osa lisääntyneestä palvelutarpeesta johtuu myös parantuneesta tunnistamisesta sekä madaltuneesta kynnyksestä hakea apua. Silti on kuitenkin tavallista, että ongelmista kärsivän potilaan vaivaa ei edelleenkään heti tunnisteta. Potilas ei mahdollisesti halua tai osaa hakea apua sairauteensa. Lievien ongelmien kohdalla on perusteltua miettiä, milloin kysymys on normaalista, elämään kuuluvasta tilanteesta, ja milloin vaiva luokitellaan sairaudeksi. Kysymys on siis hyvin tyypillisestä perusterveydenhuollon tehtävästä: kansansairauden diagnostiikan ja hoidon järjestämisestä.

Jotta mielenterveysongelmainen saisi tarvitsemaansa apua, on erityisen tärkeää, että yhteydenotto palvelujärjes­tel­mään olisi mahdollisimman helppo ja yksinkertainen. Hoidon jatkuvuus on myös keskeisessä asemassa. On erittäin uuvuttavaa, varsinkin psyykkisesti sairaana, selittää vaivaansa ja ongelmiaan toistuvasti vaihtuvalle hoitajalle, psykologille tai lääkärille. Asiaan paneutuminen vaatii myös resursseja. Päihde­ongelmien samanaikainen huomioiminen on keskeistä, jotta pystytään tarjoamaan oikeanlaista hoitoa.

Ennaltaehkäisy on tärkeää. Yhteiskunnassa on ylläpidettävä keskustelua psyykkisistä ongelmista ja niiden yleisyydestä. On kaikkien vastuulla, että työelämässä, perhe-elämässä, kouluissa ja päiväkodeissa huomioidaan toinen ihminen ja psyykkisen kuormittumisen välttämistä pidetään tärkeänä. Vastoinkäymiset kuulu­vat elämään, ja meillä olisi hyvä olla matalan kyn­nyksen tukea niille, joilla ystävien ja sukulaisten tuki ei riitä, vaikka sairauden kriteerit eivät vie­lä täyty. Syrjäytymisen ehkäisy ja koulutukses­ta huolehtiminen, liikunta- ja kulttuuripalvelut kuuluvat myös mielenterveysongelmien ehkäisyyn. Muut yhteiskunnan sektorit osallistuvat terveydenhuoltoa enemmän mielenterveysongelmien ehkäisyyn.

Julkisuudessa on käyty keskustelua, että suuri osa nuorten mielenterveysongelmista voidaan hoitaa perusterveyden­huollossa. Tämä on perusteltua. Nuorelle on tärkeää, että asian­tuntijan kanssa pääsee keskustelemaan ongelmistaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Hoitoa olisi hyvä saada koulu- ja opiskeluterveydenhuollon yhteydessä. Tähän on varmasti järkevää investoida yhteiskunnan varoja lisää. Eri­kois­sairaanhoidon voimavarat säästyvät silloin vaikeimpien tapausten hoitoon. Hoitajien määrää lisäämällä saadaan paljon apua nuorten ongelmiin. Nettiterapiat ovat myös yksi vaihtoehto hoitaa potilaita, jotta resurssit voidaan jakaa järkevästi.

Lisää nuorten syrjäytymisen ehkäisystä Wiensin, Paa­nasen ja Surakan kirjoittamassa jutussa lehden sivulla 28.

Tero Harjuntausta