Tarvitaanko erikoislääkäreitä perusterveydenhuoltoon?

Mahdollisuus siirtää erikoissairaanhoidon lääkäreitä työskentelemään perusterveydenhuoltoon nostetaan usein esiin, kun puhutaan sote-uudistuksesta tai perusterveydenhuollon vahvistamisesta. Olen miettinyt, miten tämä vahvistaa perusterveydenhuoltoa tai parantaa potilaiden hoitoa.

Kaiken kehittämistoiminnan taustalla täytyy olla tietoi­suus kustannusvaikuttavuudesta ja potilaskeskeisyys. Koko­naisuuden kannalta on mietittävä, missä ja millä tavalla potilaan asia tulee parhaiten autetuksi. Myös työntekijöiden työhyvinvointi on huomioitava.

Jos eri erikoisalojen lääkäreitä tuodaan perusterveydenhuoltoon töihin, on hoidettavien vaivojen oltava riittävän yleisiä, jotta heille riittää mielekkäitä tehtäviä. Olisi hienoa, jos yleislääkäreiden ja erikoislääkäreiden välille voisi syntyä keskustelua potilaiden hoidosta. Se voisi kehittää perusterveyden­huollon työtapoja järkevään suuntaan ja parantaisi perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyötä. Silloin eri­koislääkäreiden siirtäminen perusterveydenhuoltoon kannattaisi. Jotta yhteistyö toteutuisi, toiminnan olisi oltava päiväaikaista ja kohtuullisen säännöllistä, ja työlistan olisi oltava riittävän väljä, että yleislääkärillä olisi mahdollisuus konsultoida henkilökohtaisesti.

Erikoislääkäreiden tekemät diagnostiset tutkimukset perusterveydenhuollossa on keskitettävä sellaisille potilaille, jotka tutkimuksen jälkeen pystyttäisiin hoitamaan pääsääntöisesti perusterveydenhuollossa. Jos suuri osa potilaista joudutaan joka tapauksessa lähettämään eteenpäin, ei toiminta ole mielekästä. Erikoissairaanhoidossa on joka tapauksessa isommat resurssit kuvantamiseen ja laboratoriotutkimuksiin, niin pitääkin olla. Jos tällaisia toimintoja siirretään perusterveydenhuoltoon, on huolehdittava, että rahoitus siirtyy myös.

Tehtävien siirtäminen perusterveydenhuoltoon ei saisi pidentää erikoissairaanhoidon jonoja eikä hidastaa potilaan pääsemistä asianmukaiseen hoitoon, muuten kyseessä on hölmöläisten peitonjatkaminen. Toisaalta erikoislääkäreiden toiminnan rahoituksen olisi oltava kunnossa, sitä ei voi ottaa muista perusterveydenhuollon rahoista.

Erikoisaloista esimerkiksi psykiatrian, fysiatrian ja sisätautien erikoisaloilla voisi olla tämän tyyppistä toimintaa, varmasti myös muilla erikoisaloilla. Nykyisin toimintaa on järjestetty sekä sairaanhoitopiirien kanssa yhteistyönä että ostopalveluina yksityisiltä yrityksiltä tai ammatinharjoittajilta. Molemmat toimintatavat ovat mahdollisia, kunhan ne on järjestetty järkevästi.

On sittenkin järkevämpää kehittää konsultoimista kuin siirtää lääkäreitä työskentelemään sairaalasta terveysasemille. Soittaminen tai lähetteen lähettäminen eivät ole kovin moderneja konsultoimistapoja. Sähköinen konsultaatioalusta, jolla voisi siirtää kaikenlaista tietoa tietoturvallisuusmääräysten mukaisesti, on hyvä. Se ei sido kumpaakaan osapuolta tiettyyn aikaan tai paikkaan vaan on joustava. Perusterveydenhuollon lääkäri saa tietoa myös tulevien potilaiden hoitoon, ja erikoissairaanhoidon lääkäriresurssi on tehokkaassa käytössä. Tämä on varmasti tulevaisuutta.

Yksi on kuitenkin varmaa: tarvitsemme todella lisää erikoislääkäreitä perusterveydenhuoltoon – yleislääketieteen erikoislääkäreitä!

Tero Harjuntausta