Päivystetään

Yleislääkärin osaamiseen kuuluu päivystyspotilaiden hoito. Erityisesti yleislääketieteeseen erikoistuvan on hyvä hakeutua töihin päivystykseen, jotta sen kuviot tulevat tutuiksi. On opettavaista olla päivystyspisteessä päivätöissä, eikä pelkästään vierailijana silloin tällöin iltaisin tai viikonloppuisin. Päivystysluontoinen ongelma voi tulla eteen koska tahansa, joko ajanvarausvastaanotolla, neuvolassa tai terveysaseman käytävällä. On hyvä olla valmistautunut näihin tilanteisiin.

Yleislääkäreitä toivotaan kovasti jakamaan raskasta yhteispäivystyksen työtaakkaa, kaikkina vuorokauden aikoina. Tämä on ymmärrettävää. Päivystyksistä on tullut terveysasemien ylivuotokysyntään vastaajia ja ylimääräisiä hoivapotilaiden vuodeosastoja. Sekä terveyskeskuksen lääkäriajoista että vanhusten jatkohoitopaikoista on huutava pula.

Yleislääkärillä on paljon tietoa ja taitoa, mistä on päivystystyössä hyötyä. Hän tietää paikallisen perusterveydenhuollon mahdollisuudet hoitaa potilaita. Hänellä on kokonaisvaltainen lähestymistäpä potilaan ongelmaan, hän huomioi myös psykososiaaliset asiat. Asiaa lähdetään ratkaisemaan kokonais­valtaisesti potilaan lähtökohdista eikä niinkään yksittäisen erikoisalan näkökulmasta. (1)

Keskitetyissä päivystyksissä tehtävä työ on muuttunut pal­jon aikaisempien pienten, hajautettujen päivystyspisteiden työstä. Jos ei ole tehnyt aiemmin tämän tyylistä työtä, yleislääkäri tarvitsee hyvän perehdytyksen päivystävän lääkärin työhön. Olisi varmasti hyvä koota asiaan perehtynyt yleislääkä­rien päivystysrinki päivystystyöstä kiinnostuneista kollegoista. Kaikkien yleislääkäreiden perehdyttäminen keskitetyn päivystyksen eri tiimien työhön tuntuu mahdottomalta.

Yleislääketiede on päivystyksessä oma erikoisalansa muiden erikoisalojen joukossa. Tämä on hyvä huomioida töiden järjestelyissä. Emme ole muiden kirjureita tai ama­nuensseja, jotka tutkivat potilaan muiden puolesta. Selkeissä ti­lanteissa päivystyksen ohjeiden mukaan kaikki asianmukaiset tutkimuskeinot on hyvä olla yleislääkärillä käytettävissä kuten muillakin erikoisaloilla.

Paras aika hyödyntää yleislääkärin asiantuntemusta päivystyksessä on päivisin ja iltaisin. On eduksi, jos jatkohoitopaikkojen vastaavat työntekijät ovat konsultoitavissa. On myös mahdollista tarjota lääkärikonsultaatioita esimerkiksi hoivakotien asukkaiden terveysongelmissa, tarvittaessa hoiva-ambulanssia hyödyntäen. Yöaikaan ei yleislääkärin potilailla yleensä ole kiire saada hoitoa. Jos potilaan hoito on kovin kiireellistä, hän kuuluu toiselle erikoisalalle.

On tärkeää, että yleislääkäri on mahdollisimman paljon omassa työssään tarjoamassa tutkimista ja hoitoa potilailleen. Hoidon jatkuvuutta on syytä kunnioittaa, sillä se vähentää kuolleisuutta! Jos terveysaseman lääkäri viettää yöt päivystyksessä ja viikolla on paljon aktiivivapaita, ei jatkuvuutta voi kovin hyvin toteuttaa. On muistettava, että päivystyksen ruuhkat johtuvat suurelta osin terveyskeskuksen lääkäriaikojen puutteesta. Ei kannata jatkaa peittoa hölmöläisten tapaan.

Kiirevastaanoton toiminnan laajuutta kannattanee harkita uudelleen. Maakunnassa olisi varmasti järkevää, että kaikista kunnista olisi mahdollista varata aika jollekin kiirevastaanotolle aiempaa helpommin. Oman talon yleislääkärit tekevät kiirevastaanottoa mieluummin tutussa ympäristössä, tutulla potilastietojärjestelmällä, kuin lähtevät yhteispäivystykseen joukolla päivystämään. Hoidon kokonaisuus on todennäköisesti selkeää, jatkuvuus toteutuu parhaiten ja päivystykseen menevät juuri ne, jotka tarvitsevat päivystyksellistä erikoissairaanhoitotasoista apua. Jos kiirevastaanoton työ olisi vielä houkuttelevasti palkattua ja vapaaehtoista, löytyisi varmasti riittävästi työntekijöitä, eikä mahdollinen päivystysvelvollisuus karkottaisi lääkäreitä terveyskeskuksista.

Tero Harjuntausta

P.S.Maakuntavaaleissa äänesi painoarvo on todennäköisesti muihin vaaleihin verrattuna suuri. Päättäjiin tarvitaan perusterveydenhuollon puolestapuhujia. Olkaamme aktiivisia!

1 Lähteenmäki K. Onko nykyisessä päivystystoiminnan keskittämisessä mitään järkeä? Hallituskolumni, Yleislääkäri 7/2019, s. 38