Urakoinnin aika on ohi

Elämme jälleen neuvotteluaikaa edunvalvonnassa. Uusi sopimuskierros on edessä ja kierrokset kuumenevat. Nykyinen sopimus on voimassa maaliskuun loppuun.

Työaikalain tulevat muutokset pakottavat tällä kierroksella käymään tarkasti läpi koko kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen (=KVTES). Jokainen työaikaa koskeva kohta on mietittävä uudelleen uuden lain näkökulmasta.

Lääkärikunnalla on oma sopimus (LS), joka määrittää julkisella sektorilla työskentelevien virkalääkärien työajan ja palkan. Sopimuksessa on viisi liitettä.

Terveyskeskuslääkärit ovat liitteessä yksi. Myös siihen tulee muutoksia uuden työaikalain voimaantulon myötä. Työ­ajaton malli, väestövastuuvirkaehtosopimus, ei voi olla käy­tössä enää ensi vuonna. Tosin puhtaasti alkuperäisessä muo­dos­saan sitä on käytetty enää vähän. Monilla paik­ka­kunnilla siitä on ollut oma paikallinen sopimus, jolla on saatu palkkausta yksinkertaistettua ja korotettua. Yleisimpiä muutoksia lienee ollut maksaa käyntipalkkiot kaikista käynneistä.

Muutos tulee olemaan suuri niille, keitä se koskettaa. Koko oma ajattelutapa täytyy muuttaa pois urakoinnista työajassa pysymiseen. Suurempia kaupunkeja, joita tämä koskettaa, lienevät Vantaa ja Turku. Jatkossa voi yllättää se, kuinka paljon lisäresursseja tarvitaan, kun siirrytään työaikaan.

Lienee jo kuitenkin aika luopua ikuisen urakan tekemisestä ilman työaikasuojaa?

Kun Helsingissä aikoinaan siirryttiin työajalliseen malliin, esimiehet kertoivat aluksi, miten rivikollegoiden jaksaminen parani, kun he pysyivät työajassa. He lähtivät kotiin ajoissa ja tulivat seuraavana päivänä virkeinä takaisin töihin.

Yksinkertaiset asiat auttavat työssä jaksamisessa, ja työajassa pysyminen on yksi niistä. Valitettavasti jatkuva resurssi­vaje, riittämätön määrä virkoja, alati lisääntyvät työtehtävät ja loputon reseptivirta aiheuttavat sen, että tunnolliset kollegat joustavat loputtomiin. Eikä siihen mikään työaika riitä.

Ymmärrän hyvin, ettei potilaan hoitoa ja tutkimista voi jättää kesken, mutta työajallisessa työssä tulisi osata arvioida työtehtäviin kuluva aika, ja kaikki tehtävä työ olisi tehtävä näkyväksi työpäivän listoilla. Jos työaikaa levitetään, tulee päiväaikaisen resurssin olla ensin riittävää.

Tätä kaikkea vaikeuttaa se, ettei lääkäreiden työajan seurantaan ole kelvollisia välineitä. En ole nähnyt tai kuullut tavasta seurata työaikaa, jota kehuttaisiin helppokäyttöiseksi tai luotettavaksi – luulisi tällaiselle laitteelle tai ohjelmistolle olevan kysyntää.

Toivottavasti neuvottelupöydissä ehditään sopia muusta­kin kuin työaikalain pakottavista kohdista. Olisi jo korkea ai­ka tehdä perusteellisempi uudistus koko sopimukseen ja saada sinne kirjatut palkkatasot sellaisiksi, että niillä saataisiin virat täyteen. Työaikalain vaativat muutokset ovat kaikki soviteltavissa ja rahalla korvattavissa. Työajaton malli on yksi asia, joka varmasti muuttuu. Kaikki muu on neuvoteltavissa.

Terveyskeskusten pelastamispuheet ovat hienoja ja kor­kea­lentoisia. Kuitenkin ruohonjuuritasolla tiedetään, että suu­rin osa työhyvinvointiin liittyvistä asioista on jo määritel­ty ja sovittu. Tärkeintä olisi pitää sovituista asioista kiinni. Työaika ja siinä pysyminen on yksi niistä. Rivistä puuttuvan kollegan työn tekijöille tulisi maksaa puuttuvan kollegan palkka sivukuluineen, ettei työnantajalle olisi kannattavaa pitää virkoja tyhjinä. Virkoja tulisi saada lisää niin, että kollegoilla olisi mah­dollisuus selvitä töistään virka-aikana. Liika joustaminen ja ainainen venyminen ei edistä tämän asian viemistä eteenpäin. Ainainen joustaminen johtaa siihen, ettei resurssivaje tule täysimääräisenä esiin eikä pakota työnantajaa lisäämään vir­koja. Pidetään työajasta kiinni!

Jaana Puhakka