Laittakaa hyvä kiertämään

Viime aikoina media on ollut täynnä perusterveydenhuollon puolustuspuheita – odotukset ovat todella korkealla. Terveyskeskustyön odotetaan saavan sille kuuluvan arvostuksen, ja kollegojen toivotaan palaavan takaisin terveyskeskustyöhön täyttäen kaikki nyt tyhjinä olevat virat ja vielä tuhat uutta lääkäriä siihen päälle. Väsymystä on myös ilmassa ja epätoivoa tilanteen suhteen.

Nyt on hyvä ja helppo esittää ratkaisuja terveyskeskusten ongelmiin ja resurssien lisäyksiä, onhan joulukin tulossa. Toivottavasti nämä puheet eivät unohdu ja hautaudu median seuraavan aiheen jalkoihin, vaan että oikeasti jotain tapahtuisi ja pian!

Suomessa on paljon hyviä terveyskeskuksia ja -asemia, joissa työtä ja prosesseja kehitetään jatkuvasti yhteistyössä työn­tekijöiden kanssa. Työyhteisöjä, joissa viihdytään, ja joihin osaan jopa jonotetaan töihin. Yhteisöjä, joissa kollegat ta­paa­vat toisensa joka päivä lounastunnilla ja kahvitauolla. Näis­sä työyhteisöissä kaveria ei jätetä yksin urakoimaan, jos päivystys ruuhkaantuu, ja muutenkin työt jaetaan tasan. Näissä työpaikoissa kehitetään työtä ja noudatetaan yhteisiä, yhdessä sovittuja sääntöjä. Kouluttautumista arvostetaan, ja jokaiselle pyritään räätälöimään hänelle sopiva työnkuva. Näistä paikoista tulisi ottaa oppia ja pelastaa ne paikat, joissa homma ei toimi.

Lääkäriliitto julisti vastikään teesinsä terveyskeskusten pelastamiseksi.

Niistä ensimmäisessä halutaan palauttaa universaali terveydenhuolto. Juuri universaalius on työmme suola, se tekee terveyskeskustyöstä niin rikasta ja motivoivaa. Tähän todellakin kannattaa pyrkiä, mutta ilman toimivia terveyskeskuksia se ei onnistu.

Toinen teesi vaatii riittävää resurssointia, ja sitä todella­kin kaivataan. Keinoksi on valittu hoitotakuu kiireettömissä asioissa. Aika näyttää millaisen hoitotakuun saamme. Yleis­lääkärit olisivat varmaan tyytyväisiä siihen, että akuuteissa asioissa potilas pääsisi heti hoitoon, puolikiireellisissä muutamassa päivässä ja kiireettömissä kolmessa viikossa. Jos lääkärit tekisivät vain lääkärien töitä, nopeutuisi hoitoon pääsy huomattavasti resurssilisäyksen myötä.

Kolmas teesi korostaa hoidon jatkuvuuden merkitystä. Sen merkitystä onkin perusterveydenhuollosta ja yleislääke­tieteestä puhuttaessa mahdotonta ohittaa. Laatu paranee, kus­tannukset laskevat, työhyvinvointi kasvaa ja – ennen kaikkea – potilaat hyötyvät. Uskon myös, että osaltaan nykyinen reseptirumbakin helpottuisi hoidon jatkuvuuden ja hoitoon pääsyn toteutuessa. Toteutuakseen tämä vaatisi lisää virkoja ja listan tai jonkinlaisen rajan hoidettavien potilaiden määrälle. Onnistuessaan se nostaisi hoidon laatua merkittävästi. Pitäisikö aloittaa mittarista? Yleensä sitä saadaan, mitä mitataan. Hoidon jatkuvuudesta voisi maksaakin.

Neljäs teesi paneutuu rekrytoinnin ongelmiin. Siinä kiteytyy suurin osa tämän hetkisistä ongelmista: tulisi samaan aikaan korjata sekä työn sisältöä, työmäärää että kehittymismahdollisuuksia. Keinoina tähän ovat tarpeettomien tehtävien poissiirto (= lääkärit lääkärien töihin), työmäärän rajaaminen (= työajassa pysyminen) ja kouluttamisen sekä ohjaamisen toteuttaminen niihin panostaen.

Mitään uutta tai ihmeellistä ei tarvita vaan tahtoa ja mo­tivoi­tuneita kollegoita, hyviä esimiehiä ja työrauhaa. Laittakaa hyvä kiertämään ja kertokaa omista onnistumisistanne. Miten olette ratkaisseet näitä ongelmia omassa työyhteisössänne?

Jaana Puhakka