Lääkärijärjestöt: Ilmastokriisi on terveyskriisi, joka koskee myös suomalaisia

07.01.2021


Suomalaiset lääkärijärjestöt vetoavat päättäjiin ilmasto- ja kestävyystoimien
vauhdittamiseksi. Ilmastonmuutos on 2000-luvun vakavin uhka ihmisten terveydelle ja
ilmastonmuutoksen terveysvaikutukset näkyvät jo Suomessakin. Vektorivälitteiset taudit,
helleaaltojen terveyshaitat ja liukastumiset ovat lisääntyneet. Luonnon ja ihmisen välisen
suhteen vaurioitumisen uskotaan lisäävän myös pandemioiden riskiä.

Tehokkaita keinoja kestävyyskriisin ratkaisemiseen on olemassa. Nämä keinot pitää ottaa käyttöön ja päättäjien tulee tehdä kaikki päätökset, jotka turvaavat kestävän tulevaisuuden ja ihmisten terveyden, lääkärit linjaavat kannanotossaan. Keinovalikoima sisältää tutkimuksen, lainsäädännön, verotuksen ja suositukset, joiden avulla ylikulutuksesta siirrytään kestävään, terveyttä ja hyvinvointia suojelevaan yhteiskuntaan.

Lääkärijärjestöjen ilmastohätätilajulistuksen suojelijana toimii arkkiatri Risto Pelkonen.
“Kaikki me olemme yhtä. Ulkopuolisia ei ole. Jokainen on vastuussa elinympäristöstään.
Maasta, vedestä ja ilmasta. Itsestä ja toisista. Kukin omien voimiensa mukaan. Mitä
enemmän valtaa, sitä suurempi vastuu”, Pelkonen sanoo.

Terveydenhuolto on sekä osa ongelmaa että sen ratkaisua, todetaan kannanotossa.
Lääkärijärjestöt vetoavat alan johtajiin ja ammattilaisiin, jotta kestävyys otetaan
terveydenhuollossa kaikkea toimintaa ohjaavaksi periaatteeksi.

“Me terveydenhuollon ammattilaiset voimme tukea ja nopeuttaa yhteiskunnalle välttämätöntä muutosta kohti kestävyyttä. Kaikki ilmastoa ja luonnon monimuotoisuutta suojelevat toimet turvaavat myös ihmisten hyvinvointia sekä välittömästi että pidemmälle tulevaisuuteen”, toteaa terveyskeskuslääkäri Olga Gilbert.

Lääkärijärjestöjen ilmastohätätilajulistuksen ovat allekirjoittaneet Suomen Lääkäriliitto,
Suomen Hammaslääkäriliitto, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Suomen
Hammaslääkäriseura Apollonia, Lääkärin sosiaalinen vastuu, Finska Läkaresällskapet,
Suomen Yleislääkärit GPF, Suomen Erikoislääkäriyhdistys, Nuorten Lääkärien Yhdistys,
Nuorten Hammaslääkärien yhdistys ja Elokapina Lääkärit.

Maailman Lääkäriliitto WMA julisti ilmastohätätilan vuonna 2019 ja YK:n pääsihteeri António Guterres kehotti joulukuussa 2020, viisi vuotta Pariisin ilmastosopimuksen jälkeen, valtioita julistamaan ilmastohätätilan.

Lääkärijärjestöt julistavat ilmastohätätilan

Maapallomme ekokriisi uhkaa suoraan ihmisen terveyttä. Lääkärikunta näkee uhan
niin suureksi, että nopeat yhteiskunnalliset muutokset ovat välttämättömiä.
Tieteellinen näyttö ongelmien laajuudesta on riittävää, ja tehokkaita keinoja
tilanteen korjaamiseen on jo olemassa. Tutkimuksen avulla tulee jatkuvasti kehittää
vaikuttavampia keinoja. Vaadimme päättäjiltä aktiivisia toimia ilmastonmuutoksen
pysäyttämiseksi.

Luonnonvarojen kestämätön käyttö, ilmastokriisi ja luonnon monimuotoisuuden romahtaminen ovat merkittäviä terveysuhkia ja vaikuttavat ihmislajin tulevaisuuteen. Ilman hyvinvoivaa maapalloa meillä ja tulevilla sukupolvilla ei ole mahdollisuutta elää hyvää ja turvallista elämää.

Maailmanlaajuinen ympäristökriisi vaikuttaa jo nyt merkittävästi ihmisten terveyteen eri
puolilla maailmaa. Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden väheneminen lisäävät
myös uusien pandemioiden riskiä. Ilmaston lämpenemisestä johtuva kuivuuden lisääntyminen ja merenpinnan nousu kaventavat ihmisten elinalueita ja johtavat
ilmastopakolaisuuteen. Osa maapallosta muuttuu elinkelvottomaksi tulevina vuosikymmeninä, jos ilmaston lämpenemistä ja luonnonvarojen ylikulutusta ei saada
hallintaan. Tämä heijastuu myös Suomeen ja Eurooppaan.

Ympäristökriisi on monitahoinen, viheliäinen ongelma, jossa olemme yhtä aikaa sekä
kärsijöinä että aiheuttajina. Hyvinvointiyhteiskuntamme on rakennettu uusiutumattomia
luonnonvaroja vapaasti hyödyntämällä, mutta elintasomme ylläpito ei jatkossa ole mahdollista ylikulutuksen avulla. Terveydenhuoltosektori kuormittaa omalta osaltaan
toiminnallaan maapalloa ja käyttää luonnonvaroja. Tunnustamme lääkäreinä oman
vastuumme ja haluamme olla osa ratkaisua.

Vetoamme myös terveydenhuollon ammattilaisiin ja organisaatioiden päättäjiin aktiivisen
kestävyystyön käynnistämiseksi. Esitämme, että jokaisessa terveydenhuollon yksikössä
otetaan ekologinen kestävyys osaksi käytännön toimintaa.

Suomessa on vakaa ja vauras yhteiskunta, minkä vuoksi meillä on mahdollisuus ja vastuu toimia kestävyyskysymysten ratkaisuissa edelläkävijänä. Koronapandemian ei tule hidastaa vaan vauhdittaa ratkaisuja. Nyt tarvitaan päätöksiä ja tekoja, joilla ohjataan koko yhteiskunta kestävään toimintaan. Meillä ja lapsillamme on vain yksi maapallo.
Terveytemme ja elämämme on sen hyvinvoinnista riippuvainen.

Maailman Lääkäriliiton (World Medical Association) tavoin julistamme ilmastohätätilan.
Vetoamme lääkäreinä valtakunnan päättäjiin ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi alle kahteen asteeseen ja hiilineutraaliuden saavuttamiseksi vuoteen 2030 mennessä.
Pyydämme, että teette kaikki ne vaikeat ja epämieluisat päätökset, joita tarvitaan
siirryttäessä kohti kestävää yhteiskuntaa.

Suomen Lääkäriliitto
Lääkärin sosiaalinen vastuu ry
Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ry
Nuorten Lääkärien Yhdistys ry
Nuorten Hammaslääkärien Yhdistys ry
FLS rf
Suomen Hammaslääkäriliitto
Suomen yleislääkärit GPF ry
Suomen Erikoislääkäriyhdistys Sely ry
Suomen Hammaslääkäriseura Apollonia ry
Elokapina Lääkärit

08.04.2024THL:n kansallisten laaturekisterien ensimmäinen yhteinen vertaiskehittämispäivä Oulussa
08.04.2024NYGP:n kysely nuorten yleislääkäreiden työhyvinvoinnista ja resilienssiä tukevista tekijöistä
05.04.2024Lehden uusimmat kolumnit
08.02.2024Kuulon tutkimuksen haasteet -kysely
22.09.2023Epilepsian hoitopolku -kysely
16.06.2023Kyselytutkimus laillistetuille lääkäreille
15.06.2023Tunnetko jo LL-kassan?
28.03.2023UEMO Statement - How to recruit and retain young doctors in general practice/family medicine
25.03.2023UEMO Statement on the adoption of the Bucharest declaration
05.09.2022Omalääkäri 2.0 -selvitys
04.08.2022SuomiAreena 13.7.: Terveyden edistäminen 2020-luvulla
14.12.2021Julkilausuma: Perusterveydenhuollon hoitovelka kaataa terveydenhuollon
29.10.2021Valtuuskuntavaalien tulos
04.10.2021Yleislääkärien Sydänäänet -podcast
30.09.2021Haluamme lääkelistan!
17.03.2021Yhdistyksen vuosikokous 28.5.
07.01.2021Lääkärijärjestöt: Ilmastokriisi on terveyskriisi, joka koskee myös suomalaisia
08.12.2020Ministeri Kiurun puhe Yleislääkäripäivillä
07.12.2020Puheenjohtaja Jaana Puhakan puhe Yleislääkäripäivillä
29.09.2020Yleislääkäripäivien ilmoittautuminen on alkanut
26.09.2020GPF 100 vuotta tänään!
17.08.2020Ehdota Vuoden yleislääkäriä 2020
07.08.2020Yleislääkäripäivät 2020 verkkoon
18.06.2020Hyvää kesää!
27.05.2020Hopeinen juhlavuoden pinssi
13.05.2020Kehittäjäyhteisökilpailu 26.11.2020
12.02.2020Lääkärien eettinen foorumi tarjoaa kollegatukea
18.11.2019Pieksämäen terveyskeskus on vuoden 2019 laatuterveyskeskus
21.08.2019Osallistu perusterveydenhuollon kehittäjäyhteisö-kisaan!
05.06.2019GPF:n hallitukseen uusia jäseniä
21.05.2019Valtuuskuntaryhmän aloite
09.11.2018Valtuuskuntaryhmämme Lääkäriliitossa
22.10.2018NFGP:n julkilausuma elokuu 2018
24.05.2018Yleislääketieteen toimijat: Hoidon jatkuvuus varmistettava uusissa sote-rakenteissa
26.03.2018GPF:n lausunto rajatusta lääkkeenmääräämisestä
19.03.2018Lääkärien virkaehtosopimus 2018-2019
05.02.2018GPF:n lausunto valinnanvapauslain luonnoksesta
01.09.2017Onnistunut laadunmittaus luo perustan hoitojärjestelmien kehittämiselle
21.03.2016Vuosikokous 13.5.2016
18.03.2016Ilmoittaudu kevätkoulutuspäivään 13.5.!
23.11.2015Yleislääkäripäivät 2015
21.04.2015Uusia GPF-hallituksen jäseniä
08.09.2013Yleislääkärien tulevaisuusvisio - Vihterpalun julistus
04.06.2012Lääkäriliiton valtuuskunnan vaalit 21.9.-25.10.2012
06.12.2011Yhdistyksen visio, missio ja arvot