Missä fokus, sinne panostat

KUN ON PALJON TEKEMISTÄ, on järkevää keskittyä olennaiseen. Kiireinen ei aina merkitse tärkeää eikä päinvastoin. Yleislääkärin työotteen kuuluu olla potilaskeskeinen. Potilas on fokuksessa, ja hänen kauttaan määritellään tärkeät, priorisoitavat asiat. Yleislääkärin ammattitaitoa on kohdentaa resurssia tarvearvion mukaisesti niille, ketkä sitä eniten tarvitsevat ja siitä eniten hyötyvät.

Näyttöön perustuva lääketiede on päivittäisen kliinisen työn perusta. Tavoitellaan terveyshyötyä tuottavia tekoja ja vältetään viisaasti hyödyttömiä tai jopa haittaa tuottavia hoitoja. Tiede luo perustan, jota ammattitaidon mukaan sovelletaan. Harvemmin potilaalle, etenkään monisairaalle, on tarjolla vain yksittäinen oikea vaihtoehto. Riittävän monta palautetta hoidon tuloksista tuottaa muistijälkiä ja kokemusta. Sen myötä kuitenkin vahvistuu myös maltti kuunnel­la potilasta, oman elämänsä asiantuntijaa. Lää­käri ei ole enää menneiden aikojen suvereeni auktoriteetti, vaan nykylääkäri hakee ratkaisuja yhdessä potilaan kanssa.

Parhaan tieteellisen näytön ohella on otettava huomioon myös potilaan toimintaympäristö, jotta hoitosuunnitelmasta saadaan rakennettua oikeasti hyväksyttävä ja sitouttava. Asioihin pe­rehtyminen ja niiden hoitaminen kunnolla vie selvästi enemmän aikaa kuin yhden asian suoraviivainen vastaanotto. Monisairaiden potilaiden kohdalla käytetty aika helpottaa kuitenkin tulevia kontakteja huomattavasti. Ja näitä kontaktejahan tulee.

Miten onkaan lipsuttu sellaiseen asetelmaan, jossa yleislääkärin työ koostuu suurelta osin yksittäisiin kysymyksiin vastaamisesta, vas­taanottoaikojen varailusta tai työlistojen jär­jes­telystä? Joinakin päivinä viikossa voi ehtiä myös järjestelmien klikkailun lomassa tavata muu­taman potilaan ihan vastaanotolla. On toki niitäkin työpäiviä, joiden aikana hoidetaan paikalle saapuneiden jonottajien akuutteja ja vähemmän akuutteja asioita. Tällöin aikaa on käytettävänä rajallisesti vain sen ennalta valikoituneen asian parissa. Kunpa tuntisin potilaan entuudestaan, saattaa moni yleislääkäri tuumailla. Onnellisissa paikoissa sentään kontaktin jälkeen voidaan yrittää jonkinlaista hoidon jatkuvuutta.

Hyvinvointialueiden toiminnassa on vielä paljon kehitettävää. Kehitystyön tulee olla muutakin kuin säästökohteiden etsimistä ja näennäisen hukan vähentämistä sieltä täältä. Toki kestävän kehityksen aallossa tarpeettomia tutkimuksia, hoitoja ja toimintoja tuleekin karsia, mutta näkökulman on syytä pysyä laajempana.

Joskus täytyy toteuttaa suurempi muutos ja antaa sen vaikuttaa aiemmin seurattuun mittariin luonnollisesti. Onko meidän tarkoitus tuottaa potilaille terveyshyötyä vai kontakteja? Onko meidän tarkoitus auttaa potilasta vai vastata puheluihin? Entä jos puheluiden lukumäärän tai vastausviiveen sijaan seurattaisiinkin sitä, kuinka suuri osuus puheluista johti uuteen terveydenhuollon ammattilaisen kontaktiin? Tuliko asia hoidettua tai saatettua hallitusti eteenpäin, vai tuliko tehtyä livahdusväistö?

Aika on rahaa, ja molempia täytyy osata käyttää oikein. Aidosti kohdattu potilas saa kerrottua huolensa ja vaivansa ja saa niihin jär­kevästi kohdennetun avun. Työolojen kehittä­misen tulisi edetä yleislääketieteen ydinarvo­ja kunnioit­taen, ei pelkästään resursseja ja suo­rittei­ta laskeskellen. Meidän tulee ymmärtää, mitä työn tekeminen hyvin edellyttää, ja vaatia sen mukaisia toimintamahdollisuuksia.

Terveydenhuollon alamäki on ollut pitkä ja vauhdikas, pohja on toivottavasti jo saavutettu. Jaloillaan äänestäneitä, kokeneita yleislääkäreitä täytyisi saada houkuteltua takaisin työkavereiksi. Yleislääkärin identiteetti perustuu siihen, että hän tuntee potilaansa ja pystyy tekemään hoitopäätöksiä potilaskeskeisesti, tieteelliseen näyttöön tukeutuen. Tekijöitä kuunnellen olisi korkea aika korjata rakenteet mahdollistamaan työn tekemistä riittävän hyvin.

Tänä vuonna on mahdollisuus vaikuttaa ammattikunnan sisällä, kun Lääkäriliiton valtuuskunnan vaalit pidetään syksyllä. Yleis­lää­kärien äänen on tarpeen olla vahva potilaiden hoidon ohella myös edunvalvonnassa. Kannustan kaikkia yleislääkäreitä asettumaan ehdolle ja keräämään yhteistä äänisaalista tai vähintäänkin antamaan äänensä yleislääkärikollegalle.

Ilkka Aahos, yleislääketieteen erikoislääkäri, päätoimittaja