Kuunnellen ja ymmärtäen

Yleislääketieteen asema on ollut vuosia erikoinen. Merkitys terveydenhuollon toimivuudelle ja kestävyydelle on tunnustettu, mutta silti perusterveydenhuoltoon on voitu tehdä toistuvia nipistyksiä ja säästöjä. Toimintakykyä on rapautettu johdonmukaisesti samalla, kun lisää tehtäviä on ohjattu hoidettavaksi.

Yleislääkärit ovat perinteisesti olleet toimintakentän suhteen laajalle levittyneitä, ja tieteellisen jalustan rakentaminen on alkanut verrattain myöhään useimpiin muihin erikoisaloihin nähden. Tämä on johtanut tarpeeseen määritellä toimintamme ydintä. Kuvauksia on laadittu ainakin vuodesta 1974 lähtien, ja pitkään ne nojasivat potilas-lääkärisuhteeseen henkilöiden ja sitoutumisen sekä yhteistyön tasoilla. Norjassa aktivoiduttiin vuonna 2000, ja seuraavan vuoden aikana siellä määriteltiin yleislääketieteen seitsemän teesiä. Tanskalaiset kollegat julkaisivat omat vastineensa vuonna 2016, ja vuonna 2020 päästiin pohjoismaiseen konsensukseen yhteisistä yleislääketieteen ydinarvoista.

Ydinarvo numero neljä nousee pitkälti alkuperäisistä määritelmistä yli 50 vuoden takaa: Yhdistämme työssämme potilaskeskeisyyden, hyvän vuorovaikutuksen, potilaan toimintaympäristön tuntemuksen ja parhaan tieteellisen näytön. Hoidon jatkuvuuden ohella vuorovaikutus potilas-lääkärisuhteessa on toimintamme keskiössä. Yleislääkärin työn segmentoinnin myötä tämä periaate on joutunut koville. Konsultin rooliin siirretyt kollegat pääsevät ratkomaan yksittäisiä ongelmia, jotka ovat monesti vain pieniä hippusia potilaan kokonaisuudessa.

Ydinarvon määritelmäteksti kertoo: Ha­luamme tuntea potilaamme ihmisinä, emme vain heidän sairauksiaan. Tämä on erikoisalamme perusolemus. Perinteisesti yleislääkärit ovat tunteneet potilaansa nimeltä, ja sairauksien hoitoa on toteutettu yhdessä potilaan kanssa. Tänä päivänä lääkärin vastaanotolle tulee rintakipu, hengenahdistus tai kenties unettomuus.

Tunteaksemme potilaamme ihmisinä asetumme hoitosuhteeseen kuuntelemalla ja osoittamalla kiinnostusta heidän elämänhistoriaansa, elämäntilannettaan, tarinoitaan, huoliaan, odotuksiaan, toiveitaan ja uskomuksiaan kohtaan. Tämä auttaa meitä ymmärtämään syvälli­semmin oireilun ja sairastumisen syitä, jolloin voimme paremmin auttaa potilaitamme. Miten tämän toteuttaminen onnistuu, kun potilaan ja lääkärin välillä tietoa siirtää hoitaja, tai viesti kulkee yhdensuuntaisena digitaalisten alustojen kautta? Potilaista tulee taustattomia ja pahimmassa ta­pauksessa kasvottomia. Yleislääketieteessä sama hoito ei aina ole paras ratkaisu jokaiselle. Miten osaamme valita oikein, jos emme tunne potilasta?

Edistämme potilaidemme kykyä hyödyntää sekä yksilöllisiä että yhteisön voimavaroja. Voimaantuminen ei synny tyhjästä, se vaatii aina yritystä ja panostusta. Sitä ei voi välittää tekstiviestillä tai ohjata lukemaan omatoimisesti digitaalisesta hoitopolusta. Voimavarojen hyödyntämiseen päästään aidon kontaktin kautta, kohtaamalla ihminen ja kuuntelemalla.

Kiinnitämme huomiota myös omaan jaksamiseemme turvataksemme hyvinvointimme ja toimintakykymme toisten auttajina. Työaika ja siinä pitäytyminen ovat tärkeitä jaksamisen kannalta. Vanhan työajattoman mallin perään haikailijoita ei varmasti ole enää monia. Vapaa-ajan ja muiden kivojen asioiden ohella on välttämätöntä panostaa myös työoloihin. Sitä ei voi jättää yksinomaan työnantajan tehtäväksi. Jokainen meistä on olennainen osa työyhteisöä, ja sen tukeminen on yhteinen päämäärä. Yh­teisten ydinarvojen valaisemaa polkua pitkin päästään pitkälle.

Hyvinvointialueiden toimintaa ohjataan voimakkaasti euronmerkit edellä suoritteiden määriä mittaillen. Johtaminen ei näyttäydy erityisen houkuttelevana tehtävänä, kun jaettavana on lähinnä kurjuutta. Tarvitsemme ehdottomasti osaavia kollegoita myös johtotehtäviin, jotta ydinarvojen mukainen työ mahdollistuu. Tästä on Jarkko Suomelalla GPF:n hallituskolumnissaan painava sanansa sanottavana.

Pidetään yhdessä huolta, että meidän on mahdollista toimia potilaidemme parhaaksi kestävästi ja toimintakykyisinä.

Ilkka Aahos, päätoimittaja, Yleislääkäri