Lehti yleislääkäreille
YLEISLÄÄKÄRI-LEHTI on ilmestynyt pian 40 vuoden ajan, kun huomioidaan myös edeltäjä Kunnallislääkäri-lehti. Nimi päivittyi aikanaan yhdistyksen nimenmuutoksen myötä. Toiminnan ydin on pysynyt päivityksestä huolimatta samana. Suomen yleislääkärit GPF ry täytti komeasti 100 vuotta syyskuussa 2020. Myös lehden ”syntymäpäivä” ajoittuu syksyyn.
Vuonna 1985 jo 65-vuotiaaksi ehtinyt yhdistys päätti lisätä näkyvyyttä ja kokeilla oman lehden julkaisua alkuun kahdella näytenumerolla. Toimitustyö saatiin hyvin käyntiin, ja vastaanotto oli myönteistä, niinpä lehden julkaisua jatkettiin kuuden numeron vuosivauhdilla. Jatkossa ilmestymistiheys nostettiin nykyiseen kahdeksaan numeroon vuodessa.
Nykyajan toimijan ja toimittajan on nostettava hattua korkealle alkuaikojen toimitustyön tekijöille. Uuteen lehteen oli varmasti haastavampaa saada juttuja, kun monet muiden alojen kollegat kirjoittivat mieluummin tutumpiin lehtiin. Tieteellisen toimituksen myötä meidänkin lehtemme painoarvo on kasvanut merkittävästi.
Edellisten päätoimittajien muisteluita pääsee lukemaan sivulta 41 alkaen. Vuosikymmenten takainen toimitustyö oli monin verroin työläämpää kuin nykyään. 2020-luvun toimintanopeus on koko yhteiskunnassa kiihtynyttä. Tekoälyn hyödyntäminen yleistyy vauhdilla, mutta Yleislääkäri-lehti rakennetaan yhä ihmisten tekemänä kollegojen luettavaksi.
1980-luvun lopulla oman lehden avulla haluttiin kohottaa ammatti-identiteettiä, vahvistaa yleislääkäriyttä. Monista tärkeistä aiheista päästiin kirjoittamaan nimenomaan meille oleellisesta näkökulmasta. Itse tuotettu oma äänitorvi oli tarkoitettu kokoamaan joukkoja. Terveyskeskusten perustamisen aikaan lääkäreitä oli liian vähän, moni kokenut kunnanlääkäri oli siirtynyt uudistuksen myötä muihin tehtäviin. Tätä sykliä on sittemmin saatu seurata myös erinäisten muutosten myötä.
"Yleislääkäri-lehti rakennetaan yhä ihmisten tekemänä kollegojen luettavaksi."
Onpa ollut aika, kun lääkärien peruskoulutuksessa kandidaateille opetettiin muilla aloilla pärjäämättömien kollegojen joutuvan töihin terveyskeskuksiin. Tästä asenteesta on onneksi päästy varsin hyvin eroon. Yleislääketieteen vetovoima on parantunut, mikä kävi ilmi muun muassa Lääkäriliiton ja Medisiinariliiton opiskelijatutkimuksesta (1), jossa yleislääketiede oli opiskelijoiden keskuudessa suosituin erikoisala.
Toisin kuin nykyään, oma lehti oli aikanaan merkittävä taloudellinen tekijä yhdistyksen toiminnan kannalta. Monet jäsenmaksun korotukset vältettiin, ja ylipäänsä toimintaa oli mahdollista kehittää esimerkiksi tukemalla aluetoimikuntia. Ajat muuttuvat, ja niin muuttuvat myös tavat informoida ja mainostaa. Onneksi edelleen useat kaupalliset yhteistyökumppanit ylläpitävät näkyvyyttä ja tiedonvälitystä myös meidän lehtemme sivuilla.
Viimeksi lukijatutkimus toteutettiin vuonna 2019, ja silloin saatiin noin 350 vastausta. Määrä oli jakeluun nähden varsin maltillinen, mutta siitä saatiin hyvää tilannetietoa. Paperille painettua lehteä arvostettiin edelleen ympäröivän maailman digitalisoitumisesta huolimatta.
Vapaamuotoisissa vastauksissa Yleislääkäri-lehti koettiin ammatti-identiteettiä vahvistavana tekijänä, mikä onkin ollut yhtenä suurimmista tavoitteista läpi 40-vuotisen historian. Tieteellisyyttä toivottiin jonkin verran enemmän, sekä tutkimuksia että tietoa mahdollisuuksista tutkia. Olemme olleet tieteellisen toimituksen kanssa kiitollisia aktiivisista tutkijakollegoista, joiden ansiokkaita artikkeleita olemme saaneet julkaista ja lukea. Kliiniset aiheet koettiin selvästi tärkeiksi, ja niille onkin aivan ehdottomasti oma tilansa sivuilla.
Nyt on aika toteuttaa jälleen lukijakysely. Siihen pääsette vastaamaan tästä.
Hoidon jatkuvuus on näkynyt Kunnallislääkäri- ja Yleislääkäri-lehtien toimituksessa. Oma päätoimittajakauteni on vielä kaksivuotiaana keskenkasvuinen, kun aiemmat 38 vuotta on hoidettu yhteensä neljällä päätoimittajalla ja kolmella toimitussihteerillä. Lehden toimituskunta on mainio näköalapaikka yleislääketieteen maailmaan. Jos kiinnostus herää, saa mielellään ottaa yhteyttä.
Ilkka Aahos, päätoimittaja, Yleislääkäri-lehti
1 Lääkäriliitto, Opiskelijatutkimus. https://www.laakariliitto.fi/tutkittua-tietoa/tutk...
