Yleislääkärillä on paikkansa politiikassa

KUUMA kesä on nyt ohi. Toivottavasti helteestä huolimatta akut on ladattu ja voimia riittää syksyyn.

Palaan vielä kevääseen: toukokuun lopulla pidettiin yhdistyksen vuosikokous. Suu­ria muutoksia ei tullut puheenjohtajan eikä hallituksen suhteen. Suurkiitos jatkopestistä puheenjohtajana, olen otettu luottamuksestanne. Yhdistyksen hallituksen kokoonpano pysyi muuten ennallaan, mutta jäsenten määrä väheni yhdellä Joonas Joensuun jäädessä pois hallitustyöstä. Hänelle kiitos kuluneista vuosista sekä terveyspoliittisen (Terpo) ryhmän puheenjohtajuudesta. Tämän numeron hallituskolumnissa esittäytyy tuon ryhmän uusi puheenjohtaja Elina Miettola, ja kuulemme vähän lisää ryhmän toiminnasta. Yhdistyksen nettisi­vuilta löydät GPF:n toimintakertomuksen viime vuodelta sekä kuluvan vuoden toimintasuunnitelman.

Terveyspolitiikka on meille yleislääkäreille erityisen tärkeää, sillä useimmat terveyspoliittiset päätökset ja linjaukset koskettavat meitä, osa enemmän ja läheisemmin, osa hieman mutkan kautta.

Lääketiede sinänsä on yleislääkärille usein osa jotain muuta erikoisalaa, mutta terveyspoliittiset ratkaisut vaikuttavat tyypillisesti todella paljon siihen, miten viihdymme työssämme, ja mitä edellytyksiä meillä on hoitaa tehtävämme eettisesti oikein – kuinka pystymme hoitamaan työmme ja potilaamme universaalisti ja tasa-ar­voisesti sekä resursoimaan voimavaramme.

Kolmen kuukauden hoitotakuu on vaike­as­ti sovitettavissa yleislääketieteeseen. Toki mo­ni potilaan vaiva hyötyy ajasta hoidollisena ele­ment­tinä, mutta kahdesta viikosta kuukauteen olisi kohtuullisempi aika. Onneksi moni hyvinvointialue on päätynyt noudattamaan lyhyempää hoitotakuuta. Tämä on varmasti järkevä ratkaisu ja kustannustehokaskin, kun vaivat ei­vät pääse hankaloitumaan odotusaikana.

Moni odottanee jännityksellä, miten halli­tuksen läpiviemä yli 65-vuotiaiden Kela-kor­vat­tu yksityisen yleislääkärin vastaanotto alkaa toimia. Saammeko julkiselle puolelle helpotusta, vai hakeutuvatko potilaat takaisin julkiselle lisätutkimuspyynnöin työllistäen terveyskeskuslääkäreitä entistä enemmän? Vai kehittyykö ammattilaisten joukkopako julkiselta yksityiselle tekemään töitä? Syksyllä olemme tämän suhteen viisaampia.

Sinänsä yleislääkärin työnanta­jalla ei ole väliä, kunhan työtä voi tehdä yleislääketieteen ydinarvojen mukai­sesti.

Ammatinharjoittajana toimivia omalää­käreitä alkaa ilmestyä eri puolille Suomea myös julkiselle sektorille. On mielenkiintoista seurata, miten heidän työnsä lähtee käyntiin ja työmäärä saadaan pysymään kohtuullisena, ja miten samalla hoidetaan terveyskeskuksen lakisääteiset tehtävät. GPF:n hallitus seuraa tiiviisti toiminnan kehittymistä ja sen edunvalvontaa. Toivottavasti saamme paljon rohkeita kollegoita mukaan tähän toimintaan.

Ammatinharjoittajana toimiminen antaa joustavuutta työhön, ja sen avulla työtaakkaa voi säädellä helpommin kuin virassa. Joissakin elämäntilanteissa tämä on varmasti hyvä ratkaisu. Terveyspolitiikkaa tämäkin, jotta kaikki asetukset, lait ja verotusratkaisut saadaan tukemaan mahdollisuutta toimia ammatinharjoittaja-omalääkärinä.

Eurooppalaisella tasolla tulisi yleislääketiede määrittää erikoisalaksi, se ei vielä ole sitä. EU tarvitsee päätöksentekoon 11 jäsenmaan hakemuksen. Tämä on jo vireillä ja hyvässä myötätuulessa. Asia etenee hitaasti, mutta palaamme tähän, kun on lisää kerrottavaa.

Hyvinvointialueiden talous on tiukilla. Kuitenkaan omalääkäriyttä tukevan yleislääkäriresurssin allokointi ei vaadi isoja investointeja vaan tahtotilaa: tahtotilaa organisaatioiden muuttamiseksi, työparien luomiseksi. Malleja on saatavana ja apua löytyy. Nyt olisi viimeistään aika toimia.

Lopuksi vielä onnittelut lehden toimituskunnalle 40-vuotisjuhlavuoden johdosta! Lehti on tärkeä osa meidän yhteisöämme.

Jaana Puhakka, puheenjohtaja, Suomen yleislääkärit ry