Kuka saa ja kenelle annetaan?

”KUN SITÄ TUSKIN EDES / voi aavistaa unissaan / kuka saa ja kenelle annetaan / ja miten raukkamaisesti onnen anti täällä jaetaan.” (1) Ih­mi­sillä on erilaisia huolia ja murheita. Ensi­sijainen terveydenhuolto on olemassa kaikkia varten. Re­surssit eivät kuitenkaan jakaudu eivätkä kohdennu tasapuolisesti. Joskus ehkä yleislääkärillä käy tämän kertosäkeen suuntaisia ajatuksia mielessä, vaikka Leevi and the Leavings lauloikin vuonna 1995 ilmestyneessä kappaleessaan kaikkineen vähän eri teemasta. Yksilön tuskan hetkiä joka tapauksessa.

Yleislääkäri puolustaa ensisijaisesti niitä, jotka tarvitsevat eniten apua. Portinvartijan roolis­sa meidän on kuitenkin ammennettava rajallisis­ta resursseista mahdollisimman oi­keu­denmukai­sesti, vaikka se ei aina ole tasavertaista. Kohden­taminen on monesti aika vaikeaa.

Onko pakko priorisoida? Tämä ei ole enää relevantti kysymys. On kysyttävä, miten priorisoida? Heikommassakin asemassa olevilla tulisi olla luottamus, että julkisesta terveydenhuollosta saa apua. Toisaalta lääkärin työhyvinvoinnin kannalta on ihan oleellista, että välillä on jotain vähän kevyempääkin hoidettavana. Kaikkea ”helppoa” ei voi siirtää hoitajillekaan, sillä heitä tar­vitaan tekemään tärkeää hoitotyötä.

Meidät on koulutettu arvioimaan lääketieteellisen tiedon perusteella potilaan tilannetta, hänen tarvitsemaansa diagnostiikkaa ja hänelle sopivaa hoitoa. Yleislääkäri huomioi kuitenkin potilaan tilanteen kokonaisvaltaisesti, jolloin kahden eri potilaan näennäisesti sama vaiva voi johtaa erilaisiin hoitopäätöksiin. Lisäksi koko väestöä hoidettaessa tulee huomioi­ta­vaksi pelimerkkien jakautuminen, kun tavoitellaan mahdollisimman suurta terveyshyötyä suhteessa panostukseen. Aina joku pahoittaa mielensä, vaikka onkin ehtinyt maksaa veroja jo koko ikän­sä.

Tällä hetkellä Suomessa palveluiden saatavuus jakautuu epätasa-arvoisesti. Ponnekkaasti puoliaan pitävillä on mahdollisuus saada muita enemmän. Onnettomuustilanteista varmasti muistamme, että äänekkäin ei aina ole se suu­rim­massa hädässä oleva. Todellinen vaaratilanne voi olla sillä hiljaisimmalla. Nykyisin tutuksi tullut ”jokainen torjuttu potilas on voitto” -mentaliteetti on vaarallinen.

Kaikille ei riitä kaikkea. Kymppiä ei tavoi­tel­la, mutta ”kasiplussaankin” on välillä vaikea yltää. Hyvinvointialueet kipristelevät säästö­pai­neissa ja koettavat keksiä luovia ratkaisuja. Sa­malla kuitenkin ostetaan palveluita vuokra­yrityksiltä tai ohjataan maksuseteleillä potilaita yksityispuolelle arvioon.

Tämä jälkimmäinen järjestelmä on monelta osin varsin epäreilu. Mak­su­setelillä ei oikein voi ohjata monisairasta toisaalle, jos oletetaan, että tarvitaan laajempi arvio. Lipukkeen saanut potilas saa silloin vastaanoton, johon ehkä kuuluu jo ennalta kapeaksi rajattu valikoima diagnostisia tutki­muk­sia. Lääkäri joutuu pärjäämään potilasta tuntematta ja ehkä lukematta aiempia sairauskertomusmerkintöjä. Ainakin hän joutuu kaivamaan niitä monen mutkan kautta nähtäväksi. Aika on rahaa, ja molempia on näillä käynneillä tarjolla rajallisesti. Jonoja saadaan hoitotakuun aikapaineen alla sentään hieman hallittua. Saranaindeksi on tunnetusti kovin kehno laadun indikaattori.

Maksuseteleihin käytettävän rahan voisi oh­jata myös omien virkalääkärien jononpurku­työn käyntipalkkioihin. Jos taksat vastaisivat yksityispuolen iltavastaanoton palkkioita, voisi monikin kollega tehdä mielellään lisätyönsä tutussa paikassa, tuttujen kollegojen kanssa, oman alueen potilaita hoitaen ja ennen kaikkea hoidon jatkuvuutta vaalien. Joillakin hyvinvointialueilla on jo onneksi uskallettu tehdä tällaisia ratkaisuja.

Tässä numerossa paneudutaan priorisoinnin haasteeseen professori Kristiina Patjan ja kumppaneiden artikkelin myötä. Ajatuksia herää, ja keskustelun liekkiä on syytä pitää aktiivisesti leimuamassa. Myös yleislääketieteen ydinarvojen osalta ollaan tässä lehdessä saman teeman äärellä. Terveyspalvelujen oikeudenmukaisen jakautumisen vastuu lepää yleislääkärien harteilla. Ei kuitenkaan muserruta paineen alla, vaan ollaan kaikki aktiivisia vaikuttajia. Lääkäriliiton valtuuskunnan vaalit ovat muuten tulossa ensi vuonna.

Ilkka Aahos, päätoimittaja, Yleislääkäri-lehti

1 Sundqvist Gösta. Itkisitkö onnesta, 1995.