Multitaskingista terveyshyödyn tuottamiseen
JULKINEN TERVEYDENHUOLTO kärvistelee talouskurimuksessa, ja säästöjä yritetään keksiä epätoivoisesti vähän sieltä sun täältä. Leikkauslistat ovat karuja, lähipalveluita lakkautetaan, terveysasemia suljetaan. Onpa paikoitellen keksitty rekrytointikiellot, jopa lomautuksetkin nopeina säästökeinoina.
On toki tunnustettu fakta, että terveydenhuollossa henkilöstömenot muodostavat merkittävän osan kuluista. Työntekijöitä vähentämällä vähenee myös hoidettujen potilaiden määrä. Kovin kummoisia terveystaloustieteilijän taitoja ei vaadi ymmärtää, että hoitamattomat potilaat eivät todellakaan tuota säästöä.
Yhden aivoinfarktipotilaan laitoskuntoutuksen hinnalla saisi hoidettua monen riskipotilaan sydän- ja verisuonisairastavuutta pienemmäksi. Samoin yhden dialyysiin ajautuneen potilaan hoidon kustannukset riittäisivät huomattavan monen munuaisten vajaatoimintaa sairastavan hyvään hoitoon perusterveydenhuollossa. Väärin säästetyt eurot poikivat moninkertaisia kuluja myöhemmin.
Kysymyksen ei pitäisi kohdistua siihen, kuinka monta työntekijää voidaan palkata töihin, vaan mihin töissä olevat työntekijät käyttävät työaikansa. Priorisointi on haastavaa, ja siihen kaivattaisiin kipeästi apua myös korkeammilta tahoilta. Uusia hoitosuosituksia laaditaan vahvaan näyttöön pohjautuen, jolloin hoidettavaa muodostuu lisää. Äärimmilleen kuormittuneesta erikoissairaanhoidosta siirtyy lisää tehtäviä perusterveydenhuollon vastuulle. Kenellä olisi kyvykkyyttä kertoa, keitä ei enää hoideta, kun resurssit eivät yksinkertaisesti riitä?
Arkipäiväisessä työssä kohtaamme lukuisia hukkaa tuottavia tai vähähyötyisiä toimia. Lääkärin työaika on kallista, mutta vielä kalliimpaa on käyttää sitä väärin.
Vuonna 2021 julkaistun amerikkalaisen tutkimuksen mukaan simuloidussa mallissa sikäläisen lääkärin tulisi työskennellä 27 tuntia päivittäin toteuttaakseen 2 500 ihmisen väestössä perusterveydenhuoltoa koskeva ennaltaehkäisevä hoito sekä kroonisten ja akuuttien sairauksien hoitosuositusten mukaiset toimet. Lääkärin jokaisesta työpäivästä kuluisi 7,4 työtuntia pelkästään ennaltaehkäisevien suositusten toteuttamiseen (1). Samansuuntaisten paineiden keskellä meilläkin työskennellään vailla läheskään riittäviä pelimerkkejä.
"Lääkärin työaika on kallista, mutta vielä kalliimpaa on käyttää sitä väärin."
Kaikkien hoitosuositusten noudattaminen johtaisi terveydenhuollon romahtamiseen. Kliinikkojen on siis päätettävä, mitä suosituksia noudatetaan kenenkin kohdalla. Yleislääkäri tekee tätä työtä luontevasti hyvässä yhteistyössä tuttujen potilaidensa kanssa. Se kuitenkin vaatii aikaa.
British Medical Journal julkaisi vuonna 2023 priorisointityön tueksi Minna Johanssonin ja kumppaneiden ansiokkaan artikkelin hoitosuositusten implementointiin tarvittavan ajan arvioinnista, time needed to treat (TNT) (2). TNT-NNT (number needed to treat) ottaa huomioon, kuinka kauan laskennallisesti kestää seulonnalla löytää väestöstä niin monta intervention kohdetta, että heihin panostettu aika tuottaa yhden hoidosta hyötyneen potilaan. Tiedossa täytyy olla yhteen seulontatapahtumaan tarvittava aika, seulottavien lukumäärä yhden intervention kohteen löytämiseksi sekä intervention NNT.
Tähän malliin kuuluu myös arvio absoluuttisesta TNT:sta eli ajasta, joka kuluu lääkärin hoidettavan väestön seulontaan ja seulonnassa löydettyjen potilaiden interventioihin kokonaisuudessaan. Relatiivinen TNT puolestaan kertoo laskennallisen arvion siitä, kuinka suuren osan koko vuoden työajasta lääkäri joutuu käyttämään hoitamansa väestön seulontaan ja interventioihin arvioidun hoitosuosituksen mukaisesti.
TNT-lukujen arvioiminen auttaisi kohdentamaan hoitosuosituksia vahvemmin terveyshyödyn suuntaan. Vähähyötyisten toimien välttäminen auttaa lääkäreitä käyttämään potilaskontaktien rajallista aikaa hyötyä tuottaviin toimiin. Sitä kautta voitaisiin edistää eniten apua tarvitsevien hoitoon pääsyä.
Ilkka Aahos, päätoimittaja, Yleislääkäri
1 Privett N. Estimation of the time needed to deliver the 2020 USPSTF preventive care recommendations in primary care. Am J Public Health 2021;111:145-9.
