Terveyskeskus – kaikkien lääkärien koulutuspaikka

ERIKOISTUMISKOULUTUKSEEN kuuluu yhdeksän kuukauden perusterveydenhuollon jakso. Useimmat suorittavat tämän jakson heti valmistuttuaan. Terveyskeskuksissa ympäri Suomen ohjataan nuoria lääkäreitä kasvamaan opiskelijasta vastuulliseksi ja osaavaksi lääkäriksi huomioiden myös oma jaksaminen hienossa, mutta vaativassa ammatissa.

Meidän Leppävaaran terveysasemamme sai NLY:n kyselyssä täydet viisi koulutustähteä tänä vuonna. Tähän saavutukseen on ollut pitkä matka, yli 30 vuotta.

Haastattelin Leppävaaran eläkkeelle jäänyttä apulaisylilääkäri Tuula Arvosta tutortoiminnan kehittämisestä Leppävaaran alueella. Terveysasemilla on tehty eri nimikkeillä tutortyötä jo 1990-luvulta lähtien. Aluksi kyse oli työnohjauksesta. Espoossa oli vuodesta 1986 lähtien vakinainen työnohjaajan virka ja säännöllistä työnohjausta terveyskeskuslääkäreille vuoteen 1992 saakka.

Väestövastuumalliin Espoossa siirryttiin 1988. Järjestelmä toimi hyvin, koska suurin osa lääkäreistä ja hoitajista oli kokeneita ja sitoutuneita työhön. Omalääkärimallin toiminta edellytti hyvää lääkärin ja hoitajan yhteistyötä. Kasvavassa kunnassa väestöt kasvoivat, eikä resursseja lisätty. Omalääkärit väsyivät ja siirtyivät työterveyshuoltoon. Kokeneiden lääkärien sijaan terveysasemille tuli paljon nuoria lääkäreitä. Vaihtuvien lääkärien myötä työilmipiiri kiristyi. Työtahti oli tiukka, ja nuoret lääkärit kuormittivat hoitajia kysymyksillään, koska ei ollut muitakaan, keltä kysyä. Leppävaarassa kokeneet lääkärit tunnistivat huolen nuorten lääkärien osaamisesta ja jaksamisesta laaja-alaisessa työssä. Käytännön työssä nähtiin tarve yleislääketieteelliselle koulutukselle ja ohjaukselle. Päätettiin luoda tutorjärjestelmä mestarikisälli -mallilla.

"Tutortoiminnan hyötyä epäiltiin, koska eihän lääkäri opi itsenäiseen työhön, kun tällä tavalla paapotaan.”

Aluksi jokainen kokenut lääkäri oli tutorlääkäri oman väestövastuutyönsä ohella. Pian huomattiin, että tämä kuormittaa lääkäreitä liikaa töiden lisäännyttyä entisestään. Lisäksi väestö­vastuupalkkaus ei tukenut tutortyötä, koska palkkaan vaikutti merkittävästi väestön koko ja vastaanotettujen potilaiden määrä. 2000-luvun alussa päätettiin terveysasemalle palkata osa-aikainen tutorlääkäri, jolla oli pienempi väestö ja palkkauksessa huomioitu tutortyö. Tätä päätöstä ei olisi voitu tehdä ilman ylemmän johdon tukea uudelle toimintamallille. Kliinisen konsultoinnin lisäksi tutorlääkäri opetti, miten toimia lääkärin ammatissa. Tutorlääkäri sanoi ääneen, ettei terveysasemalla tarvitse tehdä jatkuvasti ylitöitä, ja että omaa työtä pitää rajata. Tutortoiminnan hyötyä epäiltiin, koska eihän lääkäri opi itsenäiseen työhön, kun tällä tavalla paapotaan. Tampereen yliopistosta käytiin tutustumassa Leppävaaran toimintamalliin, ja pian yliopistolla aloitettiin ohjaajalääkäri-kurssi.

Arvosen mukaan tutortoiminnan keskeiseksi aiheeksi vakiintui yleislääketieteen opetus erikoissairaanhoitopainotteisen peruskoulutuksen jälkeen. Lisäksi tuettiin lääkärin jaksamista ja opetettiin oman työn hallintaa, koska työtä on aina enemmän kuin aikaa. Toimipaikan työkulttuurin jakaminen ja eri ammattiryhmien yhteistyön opettaminen olivat myös keskiössä. Työyhteisössä kaikkien työ on arvokasta ja samaan päämäärään tähtäävää. Tutortoiminnan myötä koulutuksen tarve ja arvostus nousivat esiin. Terveysasemalla työntekijät tarvitsevat säännöllisesti lisäoppia lääketieteestä, tervey­denhuollon järjestämisestä ja johtamisesta. Koulutukselle on tärkeää varata oma aikansa jatkuvasta työpaineesta ja jonoista huolimatta.

Vuosikymmenien aikana tehty hyvä työ kantaa edelleen hedelmää. Meillä on viiden tähden koulutuspaikan lisäksi viiden tähden työpaikka, jossa kaikkien on hyvä tehdä töitä.

Marja Ahava, yleislääketieteen erikoislääkäri, LUVN, Leppävaaran terveysasema