Laiskuutta vai luomisen tuskaa?

Tabula rasa. Tyhjän taulun tai paperin syndrooma. Aloittamisen iänikuinen vaikeus. Inspiraation odottelu. Niin tämänkin suhteen. Näppäimen painallus, siveltimen veto tai kynän piirros kerrallaan alkaa paperi täyttyä. Ahdistus hälvenee. Otsaryppy oikenee, suupielessä alkaa orastaa hymy. Tämähän alkaa sujua.

Jokainen tunnistanee edellä kuvatun tilanteen. Minä, kuten varmaan moni muukin, on syyttänyt itseään saamattomuudesta, laiskuudesta ja ties mistä. To do -lista on joskus pidempi, joskus lyhyempi. Nopeampia ja helpompia tehtäviä tulee ja menee, isommat pysyvät listalla sitkeästi kuin purkka tukassa.

Jokin aika sitten törmäsin uuteen termiin, prokrastinaa­tioon. Se tuntui kuin synninpäästöltä tai diagnoosilta. Sitähän po­tilaammekin kaipaavat. Diagnoosia, joka selittää oireet.

Prokrastinaatio (engl. procrastination eli vitkuttelu) tarkoittaa asioiden tarpeetonta lykkäämistä, mikä on hyvin yleistä monilla elämän alueilla. Prokrastinaatio eroaa tavallisesta asioiden siirtämisestä eteenpäin tai laiskottelusta siten, että se aiheuttaa stressiä ja lisää ahdistusta. Tehtävää ei saa aloitetuksi. Ei, vaikka haluaisi ja tiedostaisi, että se on tärkeä ja saatava valmiiksi. Mitä pidempään tehtävän aloittamista lykkää, sitä suuremmaksi kynnys sen aloittamiseen nousee. Deadline lähestyy. Stressi ja ahdistus lisääntyvät. Tulee ajanhallinnan haasteita.

Prokrastinaation yleinen muoto on esimerkiksi sijaistoi­mintojen tekeminen oikean tehtävän aloittamisen sijaan. Va­litsemme usein jotakin aivoja lyhyellä aikavälillä palkitsevaa, esimerkiksi puhelimen selailua, sarjojen katsomista, pyykin viikkaamista, siivoamista.

Vitkuttelun tärkein taustasyy on se, että meille on tyypil­listä jatkuva taistelu pitkän ajan palkinnon (kuten tenttiin lukeminen tai opinnäytetyön tekeminen) ja lyhyen ajan palkinnon (mukava tekeminen) välillä. Usein nopea palkinto ja tyydytys voittavat. Motivoidumme helpommin tekemään asioita, joissa tiedämme varmasti onnistuvamme. Mitä haastavampi tehtävä on, sitä hankalampi siihen on tarttua, koska siihen liittyy epäuskoa ja epäonnistumisen pelkoa.

Tähän törmäämme usein vastaanotollakin. Potilaamme odottavat taikasanaa, joka hoitaa vaivan nopeasti ja mielellään heidän puolestaan. Särkylääkkeen käyttöön on yleensä helpompi motivoida kuin verenpaine- tai kolesterolilääkityk­seen. Kipulääke kun usein lievittää kipua melko nopeasti. Kohonneesta verenpaineesta ja kolesteroliarvoista ei välttämättä ole mitään oireita, eikä niiden hoito motivoi, koska lääkkei­den, saati elintapamuutosten, vaste tulee hitaasti. Ja työ on tehtävä itse.

Osallistuin taannoin toimittaja Anna Perhon Antisäätäjän ajankäyttö -koulutukseen. Koulutuksen tärkein anti oli oivallus siitä, että monet asiat tuntuvat työläiltä ja niiden aloittaminen on vaikeaa, koska olen itse asettanut niille suuret tavoitteet. Kaikki pitää tehdä mahdollisimman hyvin ja kiitettä­västi eikä vain niin, että asiat tulevat hoidetuiksi arvosanalla 7,5.

Vinkkejä taistoon vitkuttelua vastaan:

1. Paloittele tehtävä pieniin osioihin.
2. Tee palkinnoista nopeammin saavutettavia. Anna itsellesi palkinto (esim. jakso suosikkisarjaasi), kun olet saavuttanut välitavoitteen.
3. Tee rangaistuksista nopeammin saavutettavia. Sovi esimerkiksi lenkkitreffit tai kerro tavoitteestasi, koska todennäköisesti et kehtaa perua tai kertoa epäonnistuneesi.
4. Tee työskentely-ympäristöstäsi parempi.
5. Priorisoi päivän tehtävät ja tee ne tärkeysjärjestyksessä. Tehtävät, jotka jäävät tänään tekemättä, ovat huomisen listan kärjessä.
6. Käytä ajanhallintatyökaluja (esim. Pomodoro).
7. Aseta itsellesi deadlineja.
8. Muuta suhtautumistasi itseesi.

Joskus ei kannata mennä siitä, missä aita on matalin, vaan siitä, missä ei ole aitaa ollenkaan. Vaan ei tällä kertaa. Kiitos kaikkien sijaistoimintojen, joiden aikana työstin tekstiä, kirjoittaminen sujui yllättävän helposti.

Leppoisampaa kesää!

Marjo Iivonen-Lahti

Yleislääketieteen erikoislääkäri
Liikuntalääketieteeseen erikoistuva lääkäri
Lapuan terveyskeskus (opintovapaalla)
Koulutusryhmän jäsen, GPF