Terveyspoliittisen ryhmän terveisiä

SUOMEN kesä on kypsymässä hiljalleen kohti syksyä. Toivottavasti jokainen lukija on ehtinyt nauttia Suomen kesästä ja mahdollisuuksien mukaan myös lomailla. Myös GPF:n hallitus ja työryhmät ovat pääosin olleet kesätauolla ja keränneet voimia tulevalle vuodelle.

GPF:n hallitus järjestäytyy vuosittain alkukesästä, ja tuolloin päätetään työryhmien kokoonpanot ja puheenjohtajat. Allekirjoittanut valittiin terveyspoliittisen ryhmän puheenjohtajaksi. Muut ryhmän jäsenet ovat Marja Ahava (vpj), Olga Gilbert, Oili Junttila, Jyrki Järvinen, Jaana Puhakka ja Päivi Slama. Tässä kirjoituksessa kerron hieman tarkemmin terveyspoliittisen ryhmän toiminnasta.

Koska terveyspolitiikka on politiikkaa siinä missä muutkin yhteiskunnalliset kysymykset eikä ole missään tapauksessa muusta yhteiskunnasta erillinen osa-alue, jätämme poliittiset arvovalinnat äänestäjien ja demokraattisil­la vaaleilla valittujen päättäjien tehtäväksi. Osal­listumme terveyspoliittiseen keskusteluun lausunnonantajajärjestönä asiantuntija- ja edunvalvontajärjestön roolissa. Annamme päättäjille lääketieteelliseen tietoon ja yleislääketieteen erikoisalaosaamiseen perustuvan näkemyksemme terveyspoliittisissa kysymyksissä. Keskeisin tavoitteemme on vahvistaa perusterveydenhuollon asemaa suomalaisessa sote-järjestelmässä. Konkreettisena kärkenä tällä hetkellä on nykyaikaisen, hoidonjatkuvuutta parantavan omalääkärimallin edistäminen.

Käytännössä eniten terveyspoliittinen ryhmä laatii lausuntoja kulloinkin vallassa olevan hal­lituksen esityksiin erilaisista terveydenhuol­toa koskevista laki- ja asetusmuutoksista. Kulu­neen kalenterivuoden aikana olem­me lausuneet kantamme muun muassa yli 65-vuotiaiden Kela-korvauksia koskevaan lakimuutokseen, alkoholipolitiikan höllentämiseen, raskaana olevien hinkuyskärokotuksiin, päivystysasetuksen muutokseen sekä palveluvalikoiman periaatteisiin. Toisinaan laadimme yhdessä GPF:n hallituksen kanssa yleisempiä terveyspoliittisia kannanottoja, mielipidekirjoituksia ja julkilausumia.

"Terveyspolitiikka on iso kokonaisuus jo ihan pelkkien budjettivaikutustensa vuoksi."

Sote-uudistuksen myötä parin viime vuoden aikana lausuttavaa on riittänyt varsin runsaasti, eikä tahti varsinaisesti ole hiipumaan päin. Vaikka hetkittäin tuntuu siltä, että elämässä olisi muutakin tekemistä kuin kirjoittaa itsestään selviltä tuntuvia lausuntoja nikotiinituotteiden haitallisuudesta, ajattelen, että tällä pienellä panoksella voi olla mukana tekemästä maailmasta piirun verran parempaa paikkaa – ei vain meille yleislääkäreille vaan myös kaikille kansalaisille.

Terveyspolitiikka on iso kokonaisuus jo ihan pelkkien budjettivaikutustensa vuoksi, ja välillä laiva tuntuu kääntyvän tuskastuttavan hitaasti. Tarvitaan siis sitkeää ja pitkäjänteistä työtä saada oma agenda läpi, mutta yleislääkäreinä olemme tähän tottuneita. Samaan tapaan kuten kannustamme vastaanotto toisensa jälkeen vuosikymmeniä tupakoinutta potilasta lopettamaan sauhuttelun, tulee meidän vain sitkeästi jatkaa interventioitamme myös terveyspolitiikan saralla. Kun riittävän monta kertaa jaksaa toistella hoidonjatkuvuuden ja omalääkäriyden hyötyjä, tarttuu idea ja puheenparsi ensin toimittajiin ja sitten poliitikkoihin. Nyt julkisessa keskustelussa on kuitenkin käsillä se hetki, jolloin on aika ryhtyä sanoista konkreettisiin tekoihin. Uudet aluevaltuustot ovat juuri aloittamassa kauttaan, ja niillä on valta päättää, miten hyvinvointialueet halua­vat jatkossa järjestää perusterveydenhuoltonsa.

Ymmärrän hyvin, ettei kaikkien kollegoiden ole erilaisista syistä mahdollista osallistua järjestötoimintaan tai muuhun vaikuttamistyöhön. Mikäli kuitenkin kesäloman jälkeen on vielä energiaa ja kynässä lyijy teroitettuna, on yleislääkärin mielipidekirjoituksille tilaa paikallislehdissä sekä laajemman levikin sanomalehdissä.

Elina Miettola, yleislääketieteen erikoislääkäri, Tampere