Omalääkäri 2.0 toi jatkuvuutta Lapin terveysasemille

HOIDON jatkuvuus on muutaman viime vuoden aikana ollut oikeutetusti keskeinen tavoite, kun perusterveydenhuollon palveluita on kehitetty ja usein niukassa resurssitilanteessa yritetty löytää tapoja järjestää palvelut laadukkaasti ja lainmukaisesti. Tieteellinen näyttö hoidon jatkuvuudesta on vahva, ja kollektiivinen muisti yltää vielä ajalle, jolloin hoidon jatkuvuus perusterveydenhuollossa toteutui.

Lapin hyvinvointialueella on siirrytty viimeisen kahden vuoden aikana terveysasema kerrallaan Omalääkäri 2.0. -selvityksen mukaiseen hoidon jatkuvuusmalliin eli niin sanottuun “Tuiran malliin”, toki erikokoisten ja eri tavoin toimivien yksiköiden erilaiset tarpeet huomioiden. Rovaniemellä mallin mukaiseen toimintaan siirryttiin loppuvuodesta 2023. Tälle ajalle on mahtunut kaksi keskenään hyvin erilaista vuotta.

Uusi malli päästiin aloittamaan hyvässä ti­lanteessa. Lähes jokaisen alueen väestölle oli nimettynä omalääkäriksi virassa oleva kollega – erikoislääkäri tai yleislääketieteeseen erikoistuva – eikä jonoa alkutilanteessa ollut. Mo­nen erillisen tekijän summana resurssitilanne oli kuitenkin ensimmäisen vuoden aikana vaikea. Ja kuten jokainen perusterveydenhuoltoa tun­teva tietää, vaikeassa tilanteessa resurssi kuluu asioihin, joita ei voi jättää tekemättä. Päi­vystykseen, neuvoloihin, kiirevastaanottoon. Nuorten kollegoiden konsultoitiin ja kouluttamiseen. Hoitajien yhä monimutkaisemmiksi käyviin konsultaatioihin, kun lääkärin vastaanottoaikojen puutteessa potilaat ohjautuvat hoita­jien vastaanotoille tai hoidon tarpeen arviosta suoraan lääkärien konsultaatioajoille tilanteissa, joissa oikeasti olisi ollut tarve lääkärin ja poti­laan kohtaamiselle perinteisellä vastaanotolla. Tämän seurauksena lääkärien vähien vas­taan­ottopäivien vastaanottoajat vähenevät en­ti­ses­tään, koska kaikkea muuta on suhteessa niin pal­jon, ja koska vastaanotot muuttuvat sitä kuor­mittavammiksi, mitä vähemmän niitä on tar­jolla. Kun potilas viimein pitkän odotuksen jäl­keen pääsee vastaanotolle, on lista läpikäytä­vistä asioista pitkä. Kierre on piinallinen kaikille osapuolille.

Toisen vuoden alussa tilanne alkoi kuitenkin korjautua. Kun lääkäreitä oli taas enemmän, vastaanottoaikojakin oli enemmän. Resurssin paraneminen näkyy parempana hoitoon pääsynä onneksi varsin nopeasti, koska pa­rempi resurssi realisoituu nimenomaan kiireettömäksi vastaanotoksi. Saatavuuden parantuessa stressitaso laskee niin ammattilaisilla kuin potilailla. Kun poti­las alkaa luottaa siihen, että lää­käriin pääsee tarvittaessa uu­del­leen, ei kaikkia asioita tarvitse ottaa esille yhden vastaanoton puitteissa. Ja kun yksittäisellä lääkärillä on pari kolme vastaanottopäivää viikossa – ei kuukaudessa – syntyy mahdollisuus myös jatkuvuudelle, joka yllättävänkin nopeasti alkaa ruokkia hyvää kierrettä. Moni asia korjautuu ”itsekseen”.

Mallin tarkoituksenmukaisuutta varmasti kyseenalaistettiin tilanteessa, jossa odotusajat vastaanotolle olivat pitkiä eikä jatkuvuudesta heikon saatavuuden vuoksi ollut juurikaan tietoa – ei ainakaan siinä määrin kuin mallia kasattaessa luvattiin. Samalla mallin mukaan toimiminen kuitenkin vaatii ammattilaisilta aikaa ja viitseliäisyyttä. Olisi ollut helppo vaihtoehto purkaa malli ja nauttia hetkellisestä helpotuksesta muutaman ylimääräisen vastaanoton muodossa. Onneksi näin ei kuitenkaan toimittu. Hankalimmassakin tilanteessa nykyistä tapaa järjestää asiat pidettiin kuitenkin parempana kuin aiempaa kaaosta, jossa potilas ja lääkäri kohtasivat vain harvoin uudelleen. Ja kun pohja oli olemassa, malli lähti resurssin parantuessa toimimaan nopeasti. Ei täydellisesti, mutta riittävästi.

Lopulta kyse on varsin yksinkertaisista asioista. Jos perusterveydenhuollossa työskentelee riittävä määrä lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa, ja jos töissä myös viihdytään, ovat edellytykset hoidon jatkuvuudelle olemassa. Omalääkäri 2.0. -selvityksen mukainen malli ei – kuten ei mikään muukaan yksittäinen malli – korjaa riittämättömästä resursoinnista johtuvia ongelmia, mutta on ainakin meillä osoittautunut toimivak­si tavaksi parantaa potilaiden ohjautumista useam­min samalle ammattilaiselle. Hoidon jat­kuvuus kulkee rinnan saatavuuden kanssa. Jatku­vuuden toteutuminen edellyttää riittävää re­surssia, joka puolestaan edellyttää sekä riittävää virkapohjaa että sellaisia työoloja, jonne lääkärit ja muu terveydenhuollon henkilökunta haluavat tulla ja jäädä töihin.

Elina Paloniemi, yleislääketieteen erikoislääkäri, Rovaniemi