Yleislääkäri (ja potilas) tekoälyn keskellä
POTILAS saapuu vastaanotolle mukanaan lista asioista, joita tekoäly on ehdottanut tarkastettavaksi. Toinen potilas on lopettanut lääkkeen käytön, kun tekoäly on vakuuttavasti arvioinut kyseiselle lääkkeelle harvinaisen mutta hengenvaarallisen haitan. Vastaanottoa seuraava nuori kollega kertaa tekoälymentorin avulla muutaman asian, ennen kuin pyydämme seuraavan potilaan vastaanotolle. Potilaalla on käytössä tekoälyä hyödyntävä hoitolaite. Otoskoopissa on kamera, joka kuvaa ja arvioi tärykalvon. Ja vastaanottotekstin kirjaa laajaan kielimalliin nojautuva tekoälyjärjestelmä.
Sieltä se tulee, halusimme tai emme. Tekoäly on monessa mukana, ja edellä mainitsin vain vastaanotolla esille tulleet, tavalla tai toisella näkyväksi käyneet, järjestelmät. Eteenpäin mennään hurjaa vauhtia, eikä edes pari vuotta vanhassa oppimateriaalissa olla osattu arvioida näin nopeaa kehitystä. Lisäksi järjestelmät kehittyvät yhä kiihtyvällä tahdilla.
Teen osan työpanoksestani diabetespotilaiden hoidossa. Varsinkin siellä vastaan tulee teknologiaa aivan aallon harjalta: käyttöön on juuri tulossa puhelinsovellus, joka kuvasta arvioi aterian hiilihydraattimäärän, tai täysin automatisoitu insuliinipumppu, joka kehittyy potilaan rutiinien mukaan. Nämä ovat lupaavia järjestelmiä. Toistaiseksi koekäytön perusteella tekoälystä näyttäisi olevan potilaalle apua arkeen ja sairauden hoidon kuormaan – se parantaisi hoitotuloksia ja ehkäisisi siten myös sairauden komplikaatioita.
Toisaalta, käytettävissä ovat myös yleiset hakukoneet ja niihin liitetyt tekoälyavustajat. Nämäkin varmasti löytävät tutkittua tietoa ja saattavat auttaa potilasta, mutta mistä voimme tietää? Potentiaalia on, ja hyvin laajasta tietopohjasta ammentava tekoäly olisi varmasti mahtava apu diagnostiikassa, kun tauti ei olekaan tyypillinen. Harmillisesti toistaiseksi hyviä, saatavilla olevia ja lääketieteelliseen käyttöön sertifioituja hakukoneita on niukasti. Potilaan tilanteessa, kun apua eniten kaipaisi, eivät sertifikaatit paljoa paina ja vastauksia haetaan usein hakukoneen helpoiten käsillä olevasta tekoälystä. Parhaimmillaan se ehdottaa oikeaa diagnoosia ja kykenee dialogiin, joka rauhoittaa potilasta oireidensa kanssa. Pahimmillaan tekoälyavustaja luettelee kaikki tunnetut ja tuntemattomat kokeet sekä kuvantamistutkimukset ja ohjaa pohtimaan näitä lääkärin kanssa.
"Mikään ei korvaa aitoa, inhimillistä ja potilaan huomioivaa kohtaamista."
Mikä on yleislääkärin rooli tässä kaikessa?
Toki potilas on aiemminkin voinut tutkia lääketieteellistä kirjallisuutta tai hoitosuosituksia ja tuoda ehdotuksia vastaanotolle. Siinä suhteessa mikään ei ole muuttunut. Emme voi kuitenkaan piiloutua naiiviuden taakse: nyt potilaalla on käytössään potentiaalisesti kaikki mahdollinen verkkoon julkaistu avoin tieteellinen tutkimus. Tekoäly ei kuitenkaan edelleenkään kykene aitoon, fyysisesti läsnä olevaan kohtaamiseen, jossa arvioidaan myös potilaan sosiaalista verkkoa, tunnetilaa, ahdistusta, kipua ja kärsimystä sanojen takana. Tekoäly useimmiten ottaa jokaisen potilaan kertoman sanan juuri niin kirjaimellisesti kuin se on kirjoitettu osaamatta verrata sitä täysin vastaavin oirein, mutta lievemmin sanamuodoin, kirjoittavan potilaan oireisiin.
Meillä on siis edelleen paikkamme. Mikään ei korvaa aitoa, inhimillistä ja potilaan huomioivaa kohtaamista, vastaanotolla tai etänä. Diagnoosin ja yksilöllisesti huomioivan hoidon asettamiseen tarvitaan yhä myös objektiivisesti ajatteleva ihminen, lääkäri. Rinnalla ja jopa osan vastaanotosta korvaavana on kyllä tilaa tekoälyjärjestelmille, kunhan myös ne pohjautuvat oikeaan ja laadukkaaseen tietoon ja niitä hyödyntävät potilas ja lääkäri voivat järjestelmiin luottaa.
•••
Tämän kolumnin joka ainoan sanan kirjoitti allekirjoittanut itse. Sen on arvioinut toinen, aito ihminen. Entä ensi kerralla? Tai olisiko tekoäly jo nyt keksinyt puhuttelevamman ja ajankohtaisemman kolumnin?
Sami Haapala, GPF:n hallituksen jäsen, yleislääketieteeseen erikoistuva lääkäri, Kurikka
