Pelolla vai rahalla?

KUN Venäjän verisen imperialismin koko kuva on hiljalleen alkanut hahmottua Euroopan päättäville elimille, Naton jäsenmaat ovat sitoutuneet mittaviin puolustusmenojen lisäinvestointeihin. Myös Suomi sitoutui lisäämään merkittävästi omia puolustusmenojaan. Vaikka asiaa ei kirjoitettu auki, tässä ei puhuttu rahasta, vaan pelosta. Suomalaiset eivät ole ainoita Euroopan kansoja, joiden moniäänistä identiteettiä Venäjän karhu on jo aiemmin raadellut. Pelko on täysin ymmärrettävää.

Kun hyvinvointialueiden rahoituksen epärealistisuus kävi ilmeiseksi pari vuotta sitten, keskustelu oli päinvastaista. Rahaa ei ollut, koska rahaa ei ollut. Kansallisen toimintakyvyn ja yleisen turvallisuuden näkökulmasta tarpeenmukaisen sote-jär­jestelmän toiminnan kaatumista ei pelätty. Näin oli siitäkin huolimatta, että poliitikot ympäri Suomea ovat tuoneet esille palvelujen rappeuttamista seuraavana harkittuna keinona tuottaa lisäsäästöjä. Toimiva julkinen sote-järjestelmä on kuitenkin itsessään arvokas ja tavoiteltava asia eikä pelkkä menoerä.

Yleislääkärit ovat varmasti tietoisia siitä, että sosiaali- ja terveydenhuollossa on vain menoja ja isoja menoja. Tuloja ei käytännössä ole, koska kaikki tulot ovat jonkun muun menoja. Sosiaali- ja terveydenhuolto tuottaa toimintakykyisiä ihmisiä, joilla on jotain muutakin menetettävää kuin henkikulta. Jos terveys on rempallaan, sosiaalinen tilanne lohduton ja toivo menetetty, seuraava askel on joko sisään- tai ulospäin suuntautuva aggressio. Idealismi kuolee nopeasti, kun elämästä tulee selviytymistä.

Palvelujärjestelmän tulisi olla mahdol­lis­tamassa sitä, että ihmiset ovat kykeneviä ja halukkaita puolustamaan sitä yhteiskuntajärjestelmää, johon he uskovat. Meidän ei pitäisi pelätä vain ulkoa tulevaa uhkaa. Jos suomalaiset menettävät kosketuksensa siihen yhteiskuntaan, johon he maksavat veroja, miten käy? Tykinammuksilla, kivääreillä tai drooneilla ei olekaan enää merkitystä. Miksi puolustaa sellaista yhteiskuntaa, joka ei merkitse itselle mitään?

Merkitys syntyy niistä pienistä ja suurista kohtaamisista, joissa palvelujärjestelmämme tunnistaa oikein henkilön tarpeen ja kykenee vastaamaan siihen. Tämä vaatii paitsi korkeaa ammatti­taitoa ja riittävää resursointia, myös koherenttia kykyä yhteistoimintaan. Näillä asioilla on merkitystä sekä sodan että rauhan aikana, mutta sen sijaan, että varaudutaan sotaan, tulisi edistää yhteiskuntaa, joka itsessään tekee rauhan sotaa todennäköisemmäksi.

Mikäli karhu hyökkää, sen torjumiseksi yhteistyö ja kaikkien auttaminen ovat toimi­vampia keinoja kuin kuolleeksi tekeytyminen tai puuhun kapuaminen. Etenkin jos kaikki metsät on hakattu.

Antti J. Saari, yleislääketieteen erikoislääkäri, GPF-hallituksen jäsen, Kaustinen