Keitä varten terveydenhuolto on olemassa?

SUOMALAINEN terveydenhuolto seisoo keskellä muutoksen virtaa. Väestö ikääntyy entistä nopeammin, ja samalla perusterveydenhuollon palveluja tarvitsevien määrä kasvaa kiihtyen. Yhä useampi potilas on iäkäs, monisairas ja tarvitsee pitkäjänteistä tukea yhden yksittäisen ongelman ratkaisun sijaan. Perusterveydenhuolto tarvitsee nipistysten ja kiristysten sijaan kipeästi vahvistusta ja hoidon jatkuvuutta.

Hyvinvointialueiden taloudellinen paine on todellinen. Sitä ei voi eikä pidä vähätellä. Huo­lestuttavaa on kuitenkin se, että budjetti­leik­kuri osuu usein toimintoihin, joiden vaiku­tuk­set näkyvät vasta vuosien kuluttua. Vastaan­ottoaikoja lyhennetään, henkilöstöä vähennetään, tehdään lääkärien pysyvyyttä heikentäviä ratkaisuja, ja toimintaa ohjataan yhä enemmän suoritelaskurin kuin vaikuttavuuden perusteella. Lyhyellä aikavälillä päätökset saattavat näyttää taloudellisesti perustelluilta, mutta pitkällä tähtäimellä ne voivat tulla yhteiskunnalle erittäin kalliiksi.

Yleislääketieteen pohjoismaisiin ydinarvoihin kuuluu ajatus siitä, että asetamme etusijalle eniten terveydenhuollon palveluita tarvitsevat. Juuri nyt tämä periaate on erityisen ajankohtainen. Ikääntyvät potilaat eivät useinkaan tarvitse nopeaa pääsyä yksittäiseen tutkimukseen tai satunnaista kontaktia järjestelmään. He tarvitsevat lääkärin, joka tuntee heidän sairautensa, toimintakykynsä, elämäntilanteensa ja tavoitteensa. He tarvitsevat jatkuvuutta.

Hoidon jatkuvuudesta puhutaan paljon, mutta käytännössä sen merkitys jää usein hallinnollisten tavoitteiden ja talouslukujen varjoon. Kuitenkin tutkimusnäyttö osoittaa johdonmukaisesti, että hoidon jatkuvuus parantaa potilastyytyväisyyttä, vähentää päivystyskäyntejä, sairaalahoitojaksoja ja jopa kuolleisuutta. Kun sama lääkäri kohtaa potilaan toistuvasti, syntyy ymmärrystä, jota mikään tietojärjestelmä ei voi korvata. Potilas tulee nähdyksi kokonaisuutena, ei diagnoosien tai käyntisyiden kokoelmana.

Samalla jatkuvuus tukee toista yleislääketieteen keskeistä ydinarvoa: pyrimme oikea-ai­kaiseen diagnostiikkaan ja vältämme tarpeeton­ta testaamista ja hoitoa. Tämä näkökulma on eri­tyisen tärkeä ikääntyneiden ja monisairaiden hoidossa. Heidän terveydellisiä haasteitaan ei ratkaista aina uusilla tutkimuksilla tai lähettämällä heidät seuraavaan yksikköön. Usein arvokkain työkalu on kliininen harkinta, joka perustuu pitkäaikaiseen potilassuhteeseen.

"Ikääntyneitä ja monisairaita hoidettaessa usein arvokkain työkalu on kliininen harkinta, joka perustuu pitkäaikaiseen potilassuhteeseen."

Ilman jatkuvuutta syntyy helposti noidankehä. Kun potilas kohtaa jokaisella käynnillä uuden ammattilaisen, epävarmuus kasvaa. Varmuuden vuoksi otetaan lisäkokeita, tehdään uusia kuvantamisia, kirjoitetaan uusia lähetteitä, ja aloitetaan uusia lääkityksiä. Jokainen yksittäinen päätös voi tuntua perustellulta, mutta kokonaisuus johtaa helposti ylitutkimiseen ja ylihoitoon. Samalla kustannukset kasvavat, vaikka säästäminen on ollut tavoitteena.

Tervey­den­huollon onnistumista mitataan liian usein kontaktien määrällä, jonon purkunopeudella tai vas­taanottojen kestoilla. Harvemmin kysytään, sai­ko potilas oi­keaa hoitoa oikeaan aikaan, ja vä­hensikö kohtaaminen tulevaa palvelutarvetta. Pär­jääkö potilas vaivansa kanssa paremmin kuin ennen yhteydenottoa?

Ikääntyvän Suomen tarpeisiin ei vastata hoitamalla kontakteja vaan vahvalla perusterveydenhuollolla. Siihen tarvitaan toimivia omalääkärimalleja sekä yleislääketieteen erityisosaamisen arvostusta. Kaikki tehdyt säästöt eivät ole todellisia säästöjä. Jos vaikeutamme eniten palveluita tarvitsevien potilaiden pääsyä pitkäjänteiseen hoitosuhteeseen, siirrämme vain kustannuksia tulevaisuuteen. Ja samalla kasvatamme inhimillistä kärsimystä.

Yleislääkäreinä meidän tehtävämme on potilaiden hoidon ohella puolustaa järjestelmää, joka kykenee vastaamaan väestön muuttuviin tar­peisiin. Ikääntyvä Suomi tarvitsee nyt ennen kaikkea enemmän jatkuvuutta, enemmän kliinis­tä harkintaa ja enemmän rohkeutta asettaa kaikkein haavoittuvimmat potilaat etusijalle. Jos täs­tä periaatteesta luovutaan säästöjen nimissä, olemme vaarassa menettää sen, mikä on tehnyt pohjoismaisesta perusterveydenhuollosta vahvan.

Ilkka Aahos, päätoimittaja, Yleislääkäri-lehti