Suoraryhtinen yleislääkäri

MAAILMAN WONCA-kongressiin Lissabonissa 17.–21.9.2025 kokoontui yli 4 000 yleislääkäriä eri puolilta maailmaa. Tietoa ja kokemuksia vaihdettiin ahkerasti, ja käytäväkeskusteluissa kävi ilmi toimintaympäristöjemme eroja. Pääluentojen myötä linjattiin myös kansainvälisiä yhteneväisyyksiä, etenkin haasteiden ja tavoitteiden osalta.Yleislääketiede on oma erikoisalansa, Suo­messa vieläpä suurin sellainen.

Maailmalla ku­viot vaihtelevat. Perhelääkärien ja yleislääkä­rien lisäkoulutus voi olla peruskoulutuksen jälkeen yhdestä kuuteen vuotta. Ollenkaan kaikkialla yleislääketiedettä ei mielletä erikoisalaksi. Vai­kuttamistyö eurooppalaiseksi erikoisalaksi tunnustamisen edistämiseksi on käynnissä, ja suunta vaikuttaa hyvältä.
Suomessa yleislääkärinä voi esiintyä kuka tahansa lääkärikoulutuksen saanut kollega, eikä kovin moni potilas osaa arvioida eroa tällaisessa tilanteessa lääkärin ja yleislääketieteen erikoislääkärin välillä. Hämmentävä tilanne.

Yleislääkärikongressissa käynti, WONCA esimerkkinä, nostattaa yhteenkuuluvuuden tunnetta osallistujissa. Paikkansa ja roolinsa tiedostaa vahvemmin, ja näistä tilaisuuksista kotiutuu tyypillisesti aiempaa suoremmassa ryhdissä kulkien. Ainakin ammatillisesti arvioituna.

Yhden Lissabonissa pidetyn keynote-luennon ajatuksia mukaillen meidän olisi hyvä vah­vis­taa erikoisalamme tieteellistä toimintaa ja pi­tää jatkuvuuden tukemista yhtenä tärkeimmistä päämääristämme. Yleislääketieteen tieteellinen puoli vahvistuu kollegoiden tekemän tutkimustyön myötä. On tärkeää tutkia juuri meidän omien potilaittemme hoitoa, tuloksia valikoimattoman ja monisairaan väestön keskuudessa. Hoitosuositukset eivät aina tältä osin suoraan auta arkipäiviään terveyskeskuksessa puurtavaa kollegaa.

Eri puolilla Suomea on käytössä toimintamalleja, joissa mahdollistetaan osa-aikatyö tutkimuksen edistämiseksi. On myös olemassa kehittäjälääkäri-malleja, joissa osa työajasta kohdistuu organisaation kehittämistehtäviin. Voisiko hyvinvointialue ehkä joskus osallistua tieteelli­seen kehittämiseen, kun se mahdollistaisi ”talon oman” lääkärin tekemän tieteellisen tutkimuksen oman hyvinvointialueen potilaista tai käytännöistä osana virkatyötään?

Tutkimusta olisi varmasti levollisempaa tehdä kuukausipalkalla kuin apurahoja metsästellen. Samalla työnantaja saisi näyttöön perustuvaa, tieteellistä tukea kehittämistyöhön. Kliinisen työn kannalta merkityksellisen tutkimustyön tekeminen terveyskeskuslääkärin palkalla voisi olla melkoinen veto- ja pitovoimatemppu. Löytyykö rohkeita edelläkävijöitä?

Kaksiosainen lääkärin peruskoulutus tuo mahdollisuuden tieteelliseen interventioon jo perusopetuksen aikana. Artikkeliin johtava kandidaatin työ olisi hyvä hetki sitouttaa kollega perusterveydenhuollon tieteelliseen maailmaan. Samalla saataisiin myös pitovoimaa myöhemmän kliinisen työpanoksen osalta.

Jatkuvuutta on hyvä vahvistaa muutenkin, sekä potilaiden hoidon että koulutuksen suhteen. Hoidon jatkuvuudesta on vahvaa tieteellistä näyttöä, ja sen tärkeydestä on aiheellisesti pidetty ääntä.

Koulutuksen jatkuvuutta on pyritty tukemaan yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen vaatimuksiin kirjatun yhtäjaksoisen, vähintään 12 kuukauden mittaisen eriytyvän vaiheen koulutusjakson osalta. Tämä tukee jatkuvuutta sekä hoidon että ohjaussuhteen osalta. Mihin tuo 12 kuukautta lopulta riittää?

Norjalaisten selvityksen (suullinen tiedonanto) mukaan omaan väestöön tutustuminen vie noin puolitoista vuotta. Tämä vastaa kokemusperäistä tietoa suomalaisten väestövastuumal­lien ajalta. Voisiko jatkossa ehkä edellyttää yleislääketieteeseen erikoistuvilta vähintään 1,5 vuoden tai jopa koko eriytyvän vaiheen 27 kuukauden työskentelyä samassa työpaikassa, samana pysyvän väestön parissa? Hoidon jatkuvuus on erikoisalamme pohjoismaisten ydinarvojen numero yksi. Ehkä tätä voisi nostaa vielä vahvemmaksi tekijäksi koko koulutusta ajatellen.

Yleislääketieteen suosio on tällä hetkellä vahvaa erikoislääkärikoulutukseen hakijoiden keskuudessa. Tyytyväisyyden kuplaan ei saa jäädä makoilemaan, vaan toiminnan laatua täytyy ylläpitää ja kehittää edelleen.

Ilkka Aahos, päätoimittaja, Yleislääkäri-lehti