Kurjistamisen huippuvuodet, suunta ylöspäin

PERUSTERVEYDENHUOLLON rahoitus on laahannut laiskasti kitkuttaen 2000-luvun alusta lähtien. Alamäki on ollut jatkuvaa ja vauhti kiihtyvää. Korulauseiden rinnalla on jätetty panostus niukaksi, vaikka tehtävänsiirtoja erikoissairaanhoidosta on huomattu toteuttaa yhdeltä jos toiseltakin erikoisalalta.
Nyt eletään siinä mielessä kummallisia aiko­ja, että ylväiden puheiden ohessa ei vain nipistel­lä pieniä säästöjä, vaan tehdään massiivisia muu­toksia toistensa perään käytävien yt-neuvotte­lu­jen kautta. Mahdottomien säästöpaineiden edessä on muistettu työvoiman olevan terveyden­huol­lon suurin kustannuserä. Jos kokeneet kolle­gat muistavatkin vielä lääkärityöttömyyden, elämme nyt potilastyötä tekevien ammattilaisten irtisanomisten aikaa. Kymmeniä miljoonia euroja karsitaan kaikkialla, kun järjestelmällä ei alun alkaenkaan ollut mahdollisuuksia selvitä taloudellisesti.

Eikä siinä kaikki. Talouslaskelmia paikkail­laan lähipalveluita karsimalla, ja pidentyneitä asiointimatkoja saa sitten tukea Kela. Palvelu­va­likoimaa supistetaan muutenkin, ennaltaehkäisevän työn myöhemmin tuomia säästöjä ei nyt laskeskella. Koulutetun haavahoitajan puutos voi johtaa haavahoitojen pitkittymisiin ja sitä kautta lisääntyneeseen hoitotuotteiden kulutukseen. Jalkahoidosta tinkiminen voi poikia suurempia pommeja myöhemmin. Esimerkkejä on lukuisia.

Yleislääketieteessä yleensä riittävän hyvä riittää. Mutta saammeko enää tuotettua riittävän hyvää?

USA:ssa terveydenhuollon toiminnan parantamiseksi kuvattiin aikanaan kolmikko the Triple Aim: potilaskokemuksen parantaminen, väestön terveyden edistäminen ja terveydenhuollon kustannusten vähentäminen asukasta kohden. Näitä tavoitteita potilaslähtöisyydestä, hoidosta ja ennaltaehkäisystä sekä kestävyysajattelusta ei kuitenkaan voida saavuttaa, mikäli terveydenhuollon henkilöstö palaa loppuun. Sen vuoksi tähtäimeksi päivitettiin the Qudruple Aim, jossa edellisten oheen nostettiin neljänneksi henkilöstön työhyvinvoinnin parantaminen. Suomessa katseet vaikuttavat olevan tämän suhteen vahvasti alkuperäisessä kolmikossa, sen verran usein henkilöstön jaksaminen tuntuu unohtuvan. Kut­sumus ja halu auttaa kantavat pitkälle, mutta eivät loputtomiin.

Mitä olisi tehtävissä näiden tavoitteiden huo­mioimiseksi Suomessa?
Kehitystyö on monessa paikassa aktiivista, tavoitteena potilas-lääkärisuhteen hoidon jatkuvuuden tukeminen. Nostetaan siis toiminnan keskiöön vahva tieteellinen näyttö, joka toteutuessaan parantaa hoitotuloksia ja vähentää kroonisten sairauksien pahenemis­vaiheita, jopa kuolleisuutta. Omalääkäri pystyy potilaslähtöisen hoidon ohella kohentamaan väestönsä terveyttä. Tutkitusti ylidiagnostiikka ja ylihoito vähenevät, toiminta on kestävämpää ja terveydenhuollon kuluja on mahdollista vähentää. Tämän lisäksi omalääkärimallin toteutuessa terveydenhuollon henkilöstön työtyytyväisyys paranee. The Quadruple Aim tarvitsee omalääkärin!

Lokakuussa järjestettiin GPF:n ja SYLY:n hallitusten yhteinen seminaari. Kuulimme rohkaisevaa ja innostunutta viestiä Keski-Suomesta sekä ammatinharjoittaja­omalääkäriltä että hoidon jatkuvuusmallin kehittämisestä terveysaseman nykyisillä resursseilla. Huomattavaa näissä edellä mainituissa puheenvuoroissa oli se, että vaikutuksia sekä työn laatuun että työtyytyväisyyteen on nähtävissä onnistuneen muu­toksen myötä kohtuullisen nopeasti.

On hyvä, että nousua nykytilanteesta rakennetaan rohkeasti ja erilaisin keinoin. Tieteellinen näyttö löytyy hoidon jatkuvuudesta omalääkärin kanssa, ei niinkään tiimeistä. Osaava työpari on aivan varmasti lääkärille tärkeä, ja toiminnan kehittäminen on työparin kanssa hedelmällistä. Yksi malli ei sovi suoraan joka paikkaan. On kui­tenkin tärkeää aloittaa jostakin. Meidän tulee hy­väksyä se, ettei kunnan tai hyvinvointialueen jokainen asukas saa samalla hetkellä omalääkäriä. Toiminta on käynnistettävä ensin joidenkin kohdalla ja laajennettava sitten resurssien salliessa.

Ja kun jotain kehitetään, on seurannassa tärkeää mitata oikeita asioita. Hyvä fiilis ei vielä tarkoita muutosta tai oivalluksia. Vanha totuus kuuluu, sitä saat, mitä mittaat. Tyhjien vastaanottoaikojen sijaan on oleellista seurata laatua, jotta sitä myös saadaan.

Ilkka Aahos, päätoimittaja, Yleislääkäri-lehti