Odotuksia, epävarmuutta ja toivoa

VAALIT OVAT OHI, mutta työmarkkinakevät on kuumimmillaan. Kiitos kaikille kunnallis- ja aluevaaleissa mukana olleille kollegoille sekä onnea valituille. Teitä oikeasti tarvitaan tulevina vuosina. Jos luottamus terveydenhuoltoon on rapissut, se ei näkynyt kollegoiden saamissa äänissä. Toivottavasti perusterveydenhuollon ääni saadaan kuuluviin tätäkin kautta. Muutokset omalääkärimallin toteuttamiseksi alka­vat alueilta, ja säästökohteiden etsinnässä on hyvä kuulla asiantuntijoita, jotteivät säästöt mene hukkaan ja aiheuta lisäkuluja.

Tätä kirjoittaessani on työmarkkinapuolella valtion sopimus edelleen auki. Tukilakkoja on tulossa, sillä valtion töissä oleville on luvattu pienempiä korotuksia kuin yleinen linja toisi. Muitakin heikennyksiä sopimuksiin suunni­tellaan. Lääkärisopimusta neuvotellaan yhä. Neuvottelupöydästä on tihkunut vain vähän tietoa. Ehkä nyt vaalien mentyä päästään neuvotteluissa paremmin vauhtiin. Tavoitteena on saada valmista toukokuun alkuun mennessä.

Uraporrasmalli vaatii vielä rahaa ja aikaa, toteutus on hyvinvointialueilla kesken. Suorite­mallin seuranta on osoittautunut vaativaksi. Kai­paisimme nyt yksinkertaisesti toteutettavia korotuksia, joissa olisi paikallista liikkumavaraa sijoittaa rahaa uraportaille tai muihin palkanosiin alueiden tarpeet huomioiden. Suunta on oikea, mutta ponnistelua tarvitaan vielä.

Terveydenhuoltoon kaivataan jatkuvuutta myös sen järjestämiseen. Nyt ehdotetaan ja to­teutetaankin toisilleen vastakkaisia päätöksiä lyhyellä aikavälillä. Tavallisen työtekijän on vaikea seurata muutoksia, saati aina ymmärtää niiden logiikkaa.

Jos potilaiden luottamus terveydenhuoltoon onkin vähentynyt, väittäisin että työntekijöiden luottamus terveydenhuollon ohjauksen johdonmukaisuuteen on romahtanut. Päämäärä ei vaikuta selkeältä, ja välillä herää epäilys siitä, onko tarkoitus romuttaa loppukin perusterveydenhuollon toiminta. Täytyy nostaa hattua kaikille niille kollegoille, jotka jaksavat johtotehtävissä. Talouspaineet ovat kovat ja säästää pitää, vaikka terveydenhuollosta säästäminen on hölmöläisten peiton jatkamista. Välillä tuntuu siltä, ettei järkipuhetta edes haluta kuulla, kun asioissa edetään oma näkökulma ja omat ehdotukset edellä. Aitoa keskustelua ei synny, ketään ei oikeasti kuunnella.

Omalääkärimallin läpimurtoa odotetaan vielä. Muutos on hidasta. Iloisia uutisia kuuluu sieltä täältä, askel kerrallaan edetään kohti päämäärää erilaisin toteutuksin.
Muut käsittämättömät muutok­set jatkuvat ja tekevät edunvalvonnas­ta raskasta. Hoitotakuun pidentämi­nen lienee pahin virheliike. Ajokortti­todis­tusten siirtämi­nen vain yksityiselle – sen seuraukset voivat olla yksilöille todella kalliita, eikä hoidon jatkuvuuden roolia ole huomioitu lainkaan. Aiemmin väläytelty ensimmäisen sairauspäivän palkattomuus olisi voinut johtaa lyhyiden sairauslomien pidentymisiin. Kela-kor­vaus­ten suunnitellut muutokset mietityttävät. Ennalta­eh­käi­sys­tä on turha puhua, kun alkoholi- ja tu­pak­ka(nikotiinipussi)lait eivät edistä terveyttä vaan markkinoita. Lista vaikuttaa loputtomalta ja vie epätoivoon.

Toivoisin myös malttia digitalisaatiouskoon. Se ei voi olla kaiken pelastava, 24/7 tapa saavuttaa terveydenhuolto. Erilaisia kanavia alkaa olla liikaa. Työnantaja antaa palvelulupauksia käsit­telyajoista. Työ pirstaloituu, ja ahdingossaan po­tilaat ottavat yhteyttä kaikkia kanavia käyt­täen. Rajojen tulisi olla selkeät ja jokaisella kanavalla oma ymmärrettävä funktionsa. Yöaikaan ei ole tarvetta sähköisten yhteydenottokanavien käyttöön, silloin voi tarvittaessa soittaa päivystysapuun. Potilaalle jää aikaa miettiä asiaansa aamuun, ja yöaikaiset pitkät viestit jäävät pois aiheuttamasta eettistä stressiä terveydenhuollolle, kun ei voi olla varma, onko potilaalla oike­asti hätä. Meidän tulee voida hallita järkevästi käyttämiämme kanavia. Silloin jää enemmän aikaa potilaiden kohtaamiseen.

Jaana Puhakka, puheenjohtaja, Suomen yleislääkärit ry