Mihin jatkossa riittää rahaa ja miten?

KAKSI merkittävää hallituksen esitystä on ollut heinäkuussa lausuntokierroksella, ja ne etenevät vielä nykyhallituksen aika­na. Toinen koskee asia­kasmaksujen koro­tuk­­sia ja toinen valin­nan­va­pauskokeilun laajenta­mista.

SLL:n valtuuskunta teki kevät­kokouk­ses­saan julkilausuman asia­kas­mak­sujen korotuksista, ja siinä toivottiin Suomeen maksu­ton­ta perusterveydenhuoltoa.

Kansainvälisessä vertailuissa ter­vey­den­huol­toamme kehutaan tehokkaaksi ja toimivaksi suhteessa sen matalaan osuuteen BKT:sta. Ke­huihin on helppo usein yhtyä, kun kuuntelee kollegoiden kertomuksia muiden maiden ter­vey­denhuollon toimivuudesta. Saamme kuitenkin toistuvasti moitteita pe­rus­terveydenhuollon kustannuksista kansa­laisille, potilaille. Asiakas­maksut ovat olleet jo pitkään korkeita. Useissa maissa perusterveydenhuolto on potilaille mak­sutonta, ja lisäksi saatavuus on parempaa kuin meillä.

Nyt asiakasmaksuihin suunnitellut koro­tuk­set lisäävät entisestään potilaille aiheu­tu­via kustannuksia, ei pelkästään korotusten vuok­si, vaan myös uusien maksujen muodos­sa. Suunnitellut erityistutkimusmaksu sekä leik­kaus- ja toimenpidemaksut asettavat erikois­sairaanhoidossa kollegat vaikeaan välikäteen: taloudellisessa ahdingossa olevalle potilaalle pitäisi kaiken muun ohessa vielä perustella erik­seen tarvittavat tutkimukset, joista peritään erillinen maksu. Maksujen euromäärätkin alka­vat olla niin isoja, että potilaat saattavat jo nyt kieltäytyä soittoajoista niiden aiheuttamien kustannusten vuoksi.

Vaikeaa on myös ymmärtää lääketie­teel­li­sen kuolemansyyn selvittämisen mak­sua ja vai­najan säilytysmaksua. Ne tuntu­vat eri­tyi­sen pahoilta, kun omaisten on pääsään­töi­sesti vai­kea vaikuttaa kustannuksiin omal­la toi­min­nallaan. Perikunnista on jo nyt varat­tomia reilu 13 %. Maksuista kertyvä euromäärä on suh­teessa muihin terveydenhuollon kus­tan­nuk­siin pieni.

Äkillinen sairastuminen ja esimerkiksi syö­vän hoidon seuranta kuvantaen, tai omaisen kuo­lema, ovat kaikki herkkiä tilanteita, jois­sa ihminen on haavoittuvainen. Tun­tuu ikä­väl­tä hakea näistä talou­del­lis­ta hyötyä. Jul­ki­suudessa on myös pu­hut­tu paljon sii­tä, miksi syö­vän to­tea­mi­nen Suo­mes­sa tapahtuu osin myö­hemmin kuin muis­sa mais­sa. Osasyynä tähän on perus­ter­vey­denhuollon lää­kä­ri­aikojen huono saatavuus, ja jatkossa siihen vaikuttavat myös 20 %:lla korotetut terveyskeskusmaksut sekä omalääkärimallin hidas eteneminen. Omalääkärille olisi helpompaa avau­tua oireista, ja tutun potilaan tilan muu­tokset on helpompi hah­mot­taa kuin vieraan.

Kerättävät lisä­rahat valtio vähen­tää hyvin­voin­tialueiden saamasta rahasta. Laske­mista riittää. Korotetut maksut täyttävät maksu­ka­ton nopeammin, ja entistä useamman lasku maksetaan toimeentulotuesta.

Valinnan­vapauskokeilua aiotaan jo laajen­taa, vaikkei se ole vielä edennyt kauaa eikä toivotulla tavalla. Käyntien määrää lisä­tään, tutkimusvalikkoa laajennetaan, ja fysio­tera­pia­käynnit tulevat myös mahdollisiksi. Ter­veys­keskusmaksujen nousu ja valinnan­va­paus­vastaanottojen hinnat kulkevat käsi kä­des­sä. Seuranta ja analyysit ovat vaikeita to­teut­taa – jokainen taho vaikuttaa tekevän niitä omasta näkökulmastaan.

Hoidon tarpeen arvion puutteen vuoksi osa käynneistä on hyödyttömiä koko jär­jes­tel­män näkökulmasta. Valinnan­va­paus­po­ti­lai­den osalta on havaittavissa, että tur­hat lä­het­teet erikoissairaanhoitoon ovat lisään­ty­neet. Huomattavan monella potilaalla on ollut kontakti julkisen puolen hoidon tarpeen arvioon juuri ennen valinnanvapauskäyntiä. Merkittävä osa heistä on myös ollut yhteydessä julkisen puolen lääkäriin toteutuneen käynnin jälkeen. Yksityinen ei aina pysty tar­joa­maan kaikkea tarvittavaa, eikä potilas ole itse ky­kenevä arvioimaan, kumpi vaihtoehto olisi riit­tävä. Nämäkin rahat olisi kannattanut sijoittaa oma­lääkärimallin toteuttamiseen?

Kesän positiivisin uutinen oli se, että STM sai pidennetyn hakuajan jälkeen jaet­tua hy­vin­vointialueille omalääkärimallin toteut­ta­mista varten varatut rahat. Mielenkiinnolla odotamme, miten rahoja aiotaan käyttää.

Jaana Puhakka, puheenjohtaja, Suomen yleislääkärit ry