Potilasturvallisuus etävastaanotolla

ETÄVASTAANOTTOTYÖ on noussut otsikoihin viime aikoina. Etä­asioinnilla haetaan tuottavuutta ja saatavuutta, ja digitalisaation ja AI:n kuvitellaan auttavan lähes kaikissa pulmissa. Vastaanottotavalla ei ole niin väliä, kunhan potilas on tunnistettavissa, hoito on turvallista ja potilas tutkitaan ja tavataan tarvittaessa. Optimaalista olisi, jos etävastaanottoa pitävällä lääkärillä olisi aina mahdollisuus kutsua potilas vastaanotolleen tutkittavaksi. Ennestään tuntemattomankin potilaan kanssa etävastaanotto eri menetelmin on toki joissakin tapauksissa hyväksyttävää. Turvallisinta etävastaanotto on omalääkärille omien tuttujen potilaiden kanssa tilanteen mukaan kontaktitapa valiten.

Onneksi vahvat tunnistautumismenetelmät ovat meille suomalaisille tuttuja ja turvallisia. Videovastaanotto on suhteellisen luotettava ja toimiva tapa kohdata potilas, kun potilaan fyysistä tutkimista ei tarvita. Pitkien välimatkojen päässä asuville se on helpotus ja säästää potilaan aikaa sekä matkakustannuksia. Se laajentaa mahdollisuuksia päästä erityisasiantuntijoiden vastaanotolle, sillä joskus asian hoito saattaa kaiva­ta todella kapeaa osaamista aivan eri puolelta Suomea. Videovastaanottoja voidaan toteuttaa myös hoitajan avustuksella, jolloin tutkiminenkin osittain onnistuu.

Puhelinta on käytetty pitkään vastaanoton jatkeena esimerkiksi tulosten kertomista var­ten. Nykyään osa vastaanotoista korvataan pu­he­luilla. Tuttujen potilaiden kanssa asiointi pu­he­limitse onkin pääsääntöisesti helppoa ja tur­val­lista. Omalääkärille puhelu on helppo tapa olla yhteydessä omiin potilaisiin. Videota ei tarvita, kun ollaan tuttuja ja äänenkin jo tunnistaa. On­gelmia tulee, kun potilas on paikassa, jossa hän ei pysty keskittymään etäkontaktiin.

Erilaisten todistusten ja lausuntojen an­ta­mi­nen ilman potilaan tapaamista on jo harmaa­ta aluetta. Kunnian ja omantunnon kautta – val­taosa lausunnoista vaatii tapaamista. Toi­min­ta­kyvyn kuvaaminen on mahdotonta ilman kohtaamista.

"Turvallisinta etävastaanotto on omalääkärille omien tuttujen potilaiden kanssa tilanteen mukaan kontaktitapa valiten."

Mutta milloin sairausloman kirjoittajan tulee olla lääkäri, ja milloin hänen tulee tavata potilas? Lyhyissä poissaoloissa oman ilmoituksen ja hoitajan todistuksen tulisi riittää.

Radiologiset tutkimukset ja lähetteet vaativat pääsääntöisesti potilaan tutkimisen ja kohtaamisen. Radiologi ja päivystävä lääkäri tarvitsevat tiedon siitä, mikä lähtötilanne on ollut, ja se selviää potilaan tapaamisessa hänet tutkimalla.

Potilaan turvallinen hoito vaatii hänen kohtaamisensa. Tä­mä on helpointa kasvokkain. Etä­vastaanotolla saattaa tulla ilmi asioita, joiden perusteella lääkärin on pakko pyytää potilasta tutkittavaksi. Välillä potilaat eivät ymmärrä tilannetta vaan vetoavat erilaisiin syihin: kiireeseen, matkustamisen vai­keuteen, lastenhoitoon. Lää­käri on hankalassa välikädessä, usein voi tulla tunne painostuksen kohteena ole­misesta. Potilasturvallisuus ei saa kärsiä etävastaanoton vuoksi.

Onneksi julkisella puolella asiointi potilaan kanssa arvotetaan sen vaativuuden mukaan. Aina voi valita tilanteeseen sopivimman tavan hoitaa asia. Eikä resepteistä laskuteta. Sillä niitähän perusterveydenhuollossa uusitaan urakalla. Tuleva lääkelista lopettanee päivittäisen reseptirumban, ja siitä vapautuva aika käytetään toivottavasti potilastyöhön. Erilaiset etä- ja chat-vastaanotot reseptin saamiseksi jäänevät pois, varsinkin, jos potilailla on muutaman vuoden kuluttua omalääkäri hoitamassa lääkelistaa.

Potilasturvallisuutta ei tule unohtaa, ja meidän täytyy osata välillä kieltäytyä mahdottomis­ta toiveista niin vastaanotolla kuin etänäkin.

Meidän on kieltäydyttävä hoitamasta etänä vaivoja, jotka vaativat tutkimista tai sellaisten lääkkeiden määräämistä, joiden kirjoittaminen vaatii kohtaamisen ja hoitosuhteen.

Tarvitsemme yhteiset pelisäännöt. Omalää­käri-hoitaja-työparit ja hoidon jatkuvuus auttaisivat tässäkin asiassa ilman erityisiä toimenpiteitä.

Jaana Puhakka, puheenjohtaja, Suomen yleislääkärit ry