Lapissa hommat sujuvat
ENSIMMÄINEN VUOSI hyvinvointialueilla on ollut tapahtumarikas, ja tunnelmat terveyskeskuksissa ovat vaihdelleet varovaisesta toiveikkuudesta vähän vähäisempään toiveikkuuteen ja taas uuteen suuntaan. Huolia ja uhkakuvia on riittänyt ja riittää vastakin, mutta myös hyviä asioita.
Lapin hyvinvointialueella perusterveydenhuoltoa päätettiin kehittää suuntaan, joka tutkimusten perusteella tuottaa potilaille terveyshyötyä ja yhteiskunnalle säästöjä. Vuoden alussa valittu linja on pitänyt syksyn aikana kiristyvistä säästöpaineista huolimatta. Oma etuoikeuteni on ollut olla tekemässä muutosta Rovaniemellä. Puolen vuoden aikana jaoimme henkilökunnan tiimeihin, nimesimme jokaiselle kuntalaiselle oman lääkärin ja rakensimme hoidon jatkuvuutta tukevan toimintamallin. Otimme mallia edellisenä vuonna Oulussa Tuiran terveysasemalla tehdystä uudistuksesta sekä oppia omista aiemmista kokemuksistamme. Väestöjaon teko, sen vieminen potilastietojärjestelmään sekä yhteydenottojen segmentointi oikeisiin osoitteisiin oli työlästä. Muut valmistelut olisi ehkä voitu tehdä nopeammin, mutta viivytykset osoittautuivat lopulta hyväksi asiaksi. Kuukausien aikana toimintamalli ehti muokkautua, sitä ehdittiin testata ja monta ongelmaa ehdittiin huomata ja korjata ennen kuin oltiin tositoimissa. Työyhteisö saatiin mukaan kehittämiseen. Marraskuun lopussa kaikki oli valmista. Jännitti. Ja sitten melkein kaikki on mennyt niin hyvin, että välillä oikein odotan, milloin totuus paljastuu. Potilaille ei enää sanota, ettei aikoja ole, eivätkä potilaat ohjaudu miten sattuu. Aikojen saatavuus on ollut kysyntään nähden varsin hyvin tasapainossa.
"Aikojen saatavuus on ollut kysyntään nähden varsin hyvin tasapainossa."
Yksi kiinnostava yksityiskohta löytyy puheluiden määristä. Odotimme puheluiden vähenevän, kun potilaita ei enää ohjata soittamaan aikaa myöhemmin uudelleen, mutta näin ei ole käynyt. Huomio kiinnittyy tähän kenties sen takia, että meillä on vastaavanlainen kokemus parin vuoden takaa, kun teimme toimenpiteitä yhteydenottojen ohjaamiseksi puhelimen sijasta digitaaliseen yhteydenottokanavaan. Toimenpiteet olivat menestyksekkäitä siinä mielessä, että yhteydenotot digitaalisen kanavan kautta kasvoivat selvästi. Kuitenkaan puheluiden määrät eivät vähentyneet, vaan yhteydenottojen kokonaismäärä kasvoi pysyvästi: hoitajien työajasta jouduttiin kohdentamaan aiempaa enemmän yhteydenottojen käsittelyyn eri kanavissa ja vähemmän potilastyöhön.
Hoidon jatkuvuuden paranemiseen tähdänneessä muutoksessa tämä yksityiskohta ei ole ratkaiseva, ja monen muun asian suhteen tilanne on aiempaan verrattuna selvästi parempi. Tämä on kuitenkin hyvä muistutus siitä, miten valtaisa paine perusterveydenhuoltoon kohdistuu. Digitaalisten yhteydenottokanavien ja muiden digipalveluiden lisäämisen myötä yhteydenotot ja palveluiden käyttö tahtovat lisääntyä, eikä niiden suitsiminen ole lainkaan yksinkertaista. Nyt Kela-korvausten nousun myötä tavoite on ymmärtääkseni se, että useampi valitsisi hoitopaikakseen yksityisen sektorin ja näin ollen vähentäisi julkiselle puolelle kohdistuvaa painetta, voisimme ehkä kysyä: Kuinka ensisijaista on tarjota matalan kynnyksen (digitaalista) palvelua heille, jotka ilman sitä todennäköisesti valitsisivat yksityisen palvelutuottajan?
Elina Miettola kirjoitti edellisen Yleislääkäri-lehden kolumnissa digitaalisten palveluiden mahdollisuuksista ja sudenkuopista potilaiden laadukkaan ja tasavertaisen hoidon sekä resurssien viisaan käytön näkökulmasta (1). Hän totesi, että mahdollisuus palveluiden sujuvoittamiseen on ilmeinen, kuten on myös riski siihen, ettemme näe metsää puilta. Meilläkin nurkan takana käyttöönottoa odottaa useita uusia digitaalisia järjestelmiä. Voimme toivoa, että ne aidosti tehostavat toimintaa ja parantavat hoidon laatua. Huonoin vaihtoehto olisi luopua hoidon jatkuvuuden turvaamisesta digitaalisia työkaluja käytettäessä.
Elina Paloniemi, yleislääketieteen erikoislääkäri, Rovaniemi