Edunvalvonnan toimintasuunnitelma ja -tavoitteet 2024

Yhdistyksemme keskeisiä tavoitteita on turvata jäsenten reaaliansiokehitys, työssä jaksaminen, asialliset työskentelyolosuhteet ja mielekäs työn sisältö sekä tehtävien vaativuuden mukainen palkkaus virka- tai työsuhteesta riippumatta. Yleislääkärin työnkuva tulee säilyttää monipuolisena ja siten mielekkäänä.

1.1.2023 perustetut hyvinvointialueet ovat vuoden jälkeen edelleen muutosten keskellä. Toimintamallien uudistaminen ja yhdenmukaistaminen sekä palkkojen harmonisointi ovat työn alla lähes kaikilla. Osallistumme aktiivisesti tuoden omat ajatuksemme ja tavoitteemme esille. Erityisesti pidämme esillä perusterveydenhuollon riittävää resursointia, terveyskeskuslääkärien virkojen merkittävää lisäystä ja hoidon jatkuvuutta. Tarvitaan vastaanottotyötä tekevä lääkäri 1200 asukasta kohden.

Lääkärin ammattitaitoa ja aikaa ei tule käyttää työhön, jossa lääketieteellistä osaamista ei tarvita. Ne tehtävät tulee siirtää niihin koulutetuille ammattilaisille, esimerkiksi lisäkoulutetuille lähihoitajille.

Vuorotyö ei toimi yleislääkärin kohdalla. Yleislääkärin työ on moniammatillista, ja tähän tarvitaan kunnolliset puitteet, jotka toteutuvat virka-aikana. Hoitajien ja lääkärien konsultaatiot sekä seniorituki tulee olla mahdollista. Yhteistyötä fysioterapian, mielenterveys- ja päihdepalvelujen sekä sosiaalipuolen kanssa tarvitaan, yhä tiiviimmin hoidetaan moniongelmaisia tiiminä ja konsultoiden päiväaikaan.

Yleislääkäriä ei tarvita yöllä. On kustannustehokkaampaa keskittää laaja-alainen osaaminen virka-aikaiseen työhön. Kannatamme nykyisen kiireettömän ajanvarausvastaanoton laajennetun aukioloajan määräysten jatkoa virkaehtosopimuksessa. GPF kannattaa, että päivystykseen rinnastettavaa pääsääntöisesti ajanvarauksella tapahtuvaa kiirevastaanottoa voisi olla iltaisin klo 20 saakka ja viikonloppuna klo 8–16. Mahdollisuus aktiivivapaaseen tulee olla.

Yleislääkärien ammatinharjoittajuuden ja terveyskeskuslääkärien sivutoimisen yksityisvastaanoton tulee olla jatkossakin mahdollista. Seuraamme mielenkiinnolla Länsi-Uudenmaan ammatinharjoittajapilotin etenemistä.

Tarvitsemme toimivan luottamusmiesjärjestelmän, jotta työehtojen toteutumista ja työolosuhteita on mahdollista valvoa. Perusterveydenhuollossa tulee jokaisella hyvinvointialueella olla oma pääluottamusmies sekä riittävästi luottamusmiehiä.

Terveyskeskuslääkärin virkoihin tulee olla vaatimuksena yleislääketieteen erikoislääkäri tai siirtymävaiheen ajan kokenut yleislääkäri. Tarvitaan lisäksi erilliset koulutusvirat, jotta juniori/seniorisuhde saadaan asianmukaiseen kuntoon. Vähintään puolet terveysaseman lääkäreistä tulee olla kokeneita yleislääkäreitä tai yleislääketieteen erikoislääkäreitä. Pyrimme edistämään Omalääkäri 2.0 -selvityksen mukaisia tavoitteita hoidon jatkuvuuden parantamiseksi.

Ohjaajalääkärin korvauksen tulee olla riittävällä tasolla. Yliopiston vaatimukset ohjaajalääkärin koulutuksesta, ohjauksen määrästä sekä ohjattavien määrästä per ohjaaja tulee saada kirjatuksi virkaehtosopimukseen. Tarvitaan myös kirjaus lääkärien riittävälle sijaistamiselle yli viikon lo­mien ynnä muiden poissaolojen aikana.

Kuluvan toimintavuoden aikana osallistumme edelleen aktiivisesti Lää­kä­ri­liiton työskentelyyn ja vaikutamme työehtojen kehitykseen. Nykyi­nen Lääkärisopimus on voimassa 30.4.2025 asti, ja neuvottelut seu­raa­vasta työ- ja virkaehtosopimuksesta käynnistyvät toimintavuoden ai­ka­na. Tavoite on kehittää lääkärisopimuksen määräyksiä niin, että ne tukevat sitoutumista ja edistävät hoidon jatkuvuutta ja työnhyvinvointia.

Palkkauksen tulee olla riittävän kilpailukykyinen. Monipuolinen työnkuva kompensoi jonkin verran, mutta paljoa ei voida jäädä jälkeen privaatin tasosta, jotta julkinen terveydenhuolto pysyy vetovoimaisena.

1.6.2023 voimaan tulleiden uraporraspalkkojen toteutuminen ja palk­kojen harmonisointi tulee varmistaa, että se tapahtuu kaikkialla asianmukaisesti. Palkkaportaiden tulee olla linjassa erityisesti huomioiden erikoislääkärien palkkaportaat 2B ja 2C sekä niihin rinnastuva johtamisportaan taso 3A. Johtamisportaiden tasojen 3B ja 3C tulee olla riittävällä tasolla huomioiden myös suoritteiden pienempi määrä joko portaan palkkatasossa tai suoritekompensaatiossa. Esimiesten palkkatason tulee olla alaisten tasoa korkeampi, ja esimiesvastuun tulee näkyä.

1.1.2024 voimaan tulleessa uudessa suoritepalkkiojärjestelmässä suoritteiden taso neuvotellaan paikallisesti. Yksittäisen suoritteen hinnan tulee olla riittävän kannustava. Seuranta on olennaista, jotta sovittu suoritejärjestelmä on tasapuolinen ja kannustava ja huomioi eri lääkäriryhmät yhtä lailla suoritteiden vaativuuden mukaan.

Kannustavan palkkamallin myötä on tärkeää huomioida syrjäseudulla työskentely. Syrjäisempään työpisteeseen määrätylle voidaan sopia maksettavaksi vaativamman työpisteen mukaista tehtävälisää. Samaa palkkaa ei voida maksaa jokaisessa työpisteessä, vaan reuna-alueella työskentelyn vaativuus ja rekrytoinnin haastavuus on otettava huomioon.

Toisessa työpisteessä työskentely on lisääntynyt. Pidempi matka-aika muualle kuin ensisijaiseen työpisteeseen tulee korvata. Pelkän rahakorvauksen lisäksi ainakin osa työmatkaa tulisi huomioida työajaksi.

Tuemme paikallista neuvottelutoimintaa ja vaikutamme suoraan sekä paikallisiin, että valtakunnallisiin päättäjiin. Tulevan toimintavuoden ajan yhdistyksemme puheenjohtaja toimii edelleen Lääkäriliiton edunvalvontajaoksen puheenjohtajana ja neuvotteluryhmän jäsenenä. Lisäksi edunvalvontajaoksessa meitä edustaa kolme muuta yhdistyksemme jäsentä.

GPF edunvalvonnalliset tavoitteet 2024:

Palkkaus
• Uraporraspalkkaportaat asianmukaisesti linjassaan ja riittävät välykset
• Suoritepalkkiojärjestelmä: riittävän kannustavat tasot ja tasapuolinen. Osuus keskimäärin 10-15 % palkasta.
• Esimiesten palkkaus ja suoritekompensaatiot kunnossa
• Kokeneen yleislääkärin palkkaus uraportaiden ulkopuolella riittävällä tasolla
• Sitoutumislisä samaan työnantajaan tehtävälisänä
• Tehtävälisä vaativammasta työpisteestä kauempana työskentelevälle
• Kannuste hoidon jatkuvuudelle
• Kunnon korvaukset kiireettömästä iltavastaanotosta.
• Sijaistaminen vähintään 2 viikkoa, tulee joko huomioida uraporrasta nostamalla tai vastaavan suuruisella tehtävälisällä, selkeä kirjaus tarvitaan LS

Työhyvinvointi

• Virkoja lisää, terveysasemalla lääkäri / 1200 asukasta.
• Ei perustyötä lauantaisin.
• Pidempi matka-aika korvattavaksi ja osin työajaksi
• Työolojen edunvalvonta: riittävästi aikaa kaikelle työlle, myös ohjaukselle ja lääkäreiden konsultaatioille.
• Asiantuntijatyöhön sopivat työskentelyolosuhteet: oma työhuone
ja työergonomia kunnossa
• Mahdollisuus työnohjaukseen
• Mahdollisuus etätyöhön

Ohjaus- ja koulutus

• Ohjaajalääkärin korvaukset saatu sopimukseen, tarvitaan riittävä taso
• Senioritukena toimivien korvaus.
• Erilliset virat erikoistuville ja 9kk jaksoa suorittaville.
• 2–3 tuntia viikossa omatoimiselle koulutukselle
• Koulutuspäivät 12 vuodessa

Päivystys

• Ei päivystysvelvollisuutta yöllä
• Kiirevastaanoton (virka-ajan jälkeisen) päivystyskertoimen nosto iltaisin 2.0 -tasoon
• Päivystysajan määritys Lääkärisopimukseen alkamaan ma–to klo 16 ja pe klo 15.